HTC tuomassa NVIDIA:n Tegraan perustuvia puhelimia?

Markus Lehtiniitty

HTC tuomassa NVIDIA:n Tegraan perustuvia puhelimia?
Epävirallisten tietojen mukaan taiwanilainen HTC tulee käyttämään tulevissa puhelimissaan NVIDIA:n Tegra-piirejä. Asiasta kertoo International Business Times. Lehti perustaa tietonsa analyytikkotietoihin. Analyytikkolähteiden mukaan HTC tulisi käyttämään Tegra-piirejä vuoden 2009 toisella puoliskolla markkinoille tulevissa puhelimissa.

Laajemmin NVIDIA tunnetaan tietokoneiden GeForce-grafiikkasuorittimista ja emolevypiirisarjoistaan. Yrityksistään huolimatta se ei toistaiseksi ole saavuttanut puhelinmarkkinoilla suurempaa menestystä. Aiemmin liikkuneiden huhujen mukaan Microsoftin oma puhelin olisi perustunut Tegra-alustalle. Mahdollista onkin, että näillä huhuilla on jotain yhteistä uusien HTC-tietojen kanssa.

NVIDIA:n vuoden 2008 alussa julkistamaa Tegra-piiriä on pidetty yleisesti varsin tehokkaana. NVIDIA on yhdistänyt ARM-perustaisen prosessorin, GeForce-grafiikkasuorittimen, videoprosessorin, kameraprosessorin sekä audioprosessorin yhdelle piirille. Tegra-mallisto koostuu muutamasta eri versiosta, jotka toimivat eri kellotaajuuksilla.



Aiempien tietojen mukaan HTC siirtyisi jatkossa käyttämään aiempaa enemmän myös Ericssonin ratkaisuja, kun tähän asti HTC on luottanut lähinnä Qualcommiin piiritoimittajanaan.

HTC:n koko vuoden 2009 puhelinmallisto vuosi julkisuuteen vajaa viikko sitten. Yhtiöltä on odotettavissa tänä vuonna monia Google Android -puhelimia perinteisten Microsoftin Windows Mobileen pohjautuvien puhelinten ohella.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -33%

Xiaomi 13 Pro
1115 € RDE.FI
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -17%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 398 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -12%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
557 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.