Video esittelee Applen iPhone X:n vuotanutta Face ID -toimintoa

Matti Robinson

Video esittelee Applen iPhone X:n vuotanutta Face ID -toimintoa
Eilen paljastui, että Apple aikoo mullistaa parin päivän päästä paitsi iPhone-linjaston, mutta tämän lisäksi myös nimeämiskäytännön. Monien yllätykseksi vähemmän uudistuva iPhone-kaksikko saakin nimekseen iPhone 8 ja iPhone 8 Plus, kun taas täysin uudistettu laite nimetään iPhone X:ksi.

Paljastukset ovat kertoneet paljon myös jälkimmäisen mallin toiminnoista. Uusiin ominaisuuksiin lukeutuu mm. kameramoodi Portrait Lighting, mutta lisäksi paljon huhuttu kasvojentunnistus on myös löytynyt vuotaneista iOS 11 -tiedostoista.

Uudessa iPhone X:ssä kun ei ole kotinäppäintä tai siihen aiemmin sisällytettyä Touch ID -sormenjälkilukijaa, niin Apple on kehittänyt pärstäkertoimen tunnistamiseen tarkoitetun Face ID:n. Kyseinen ominaisuus löytyy ainakin iPhone X -mallista.

Nyt Twitterissä on julkaistu sisältöä, joka esittelee kuinka kyseinen ominaisuus toimii iPhone X:llä. Twitter-käyttäjä ja iOS-kehittäjä Guilherme Rambo on julkaissut kuvia ja videoita, joissa se mm. yhdistelee selfie-kuvaa ja Face ID:n tunnistusanimaatioita yhteen. Kyseinen video esittelee siis kuinka tunnistaminen tapahtuu laitteella, vaikka se ei ole vielä käytettävissä millään laitteella.



Kyseessä ei siis ole aito tunnistautuminen, vaikka video siltä näyttää. Ja toivoa sopii, ettei tunnistautuminen kestä niin kauan kuin videolla joka kerta puhelinta avatessa. Lisäksi Rambo on julkaissut videon Face ID:n käyttöönotosta ja kuvia asetuksista.

UI-suunnittelija Maxim Petriv on puolestaan koostanut Rambon vuodoista kuvat, joissa se esittelee miltä toiminto näyttää iPhone X -laitteen näytöllä.

Parin päivän päästä näemmekin kuinka paljon Apple on näitä iOS 11 -käyttöjärjestelmän GM-version vuotaneita toimintoja muokannut.










Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.