Seitsemän seuraavan Androidin merkittävää uudistusta

1
Puhelinvertailu

Seitsemän seuraavan Androidin merkittävää uudistusta
Google järjesti tällä viikolla San Franciscossa Google I/O-kehittäjätapahtuman. Tapahtumassa paljastettiin paljon tulevista ominaisuuksista, joista monet löytyvät seuraavasta Android-versiosta.

Android O:na tunnettu käyttöjärjestelmä on jo nyt avoimessa beetatestissä, jossa uskaliammat voivat sitä kokeilla ja saada vihiä uusista ominaisuuksista, mutta useimmille kenties suositun keksibrändin mukaan nimetty käyttöjärjestelmä tulee tutuksi vasta virallisen julkistuksen yhteydessä syksylllä.

Niinpä päätimme kasata seitsemän tärkeää ominaisuutta, jotka kertovat tulevan käyttöjärjestelmäversion tärkeistä uudistuksista ja suunnasta yleisemmin.

1) Project Treble. Kyseessä on varsin tuntematon ja tekniseltä kuulostava nimi, joka tulee vaikuttamaan tulevina vuosina merkittävästi Android-puhelinten päivitettävyyteen. Project Treblen on tarkoitus irroittaa käyttöjärjestelmästä operaattori- tai valmistajakustomointi, jolloin hakujätti pystyy helpommin päivittämään pelkästää Androidin ytimen paljon laajemmalle käyttäjäpohjalle. Tämä ehkäisee todennäköisesti jatkossa merkittävästi fragmentaatiota Androidilla.



2) Uudistunut asetusvalikko. Google on tehnyt merkittäviä muutoksia asetuksiin ja hyvästä syystä. Tulevaisuudessa asetusvalikko on aiempaa yksinkertaisempi ja sivuvalikko poistuu käytöstä. Uusi valikko sisältää vähemmän yläkategorioita, mutta on entistä syvempi. Tällä Google toivoo tietysti, että käyttäjä löytää olennaiset asetukset helpommin ja pikkutarkat säädötkin on kategorioitu järkevästi.

3) Älykäs tekstinvalinta. Jatkossa Androidin-sovellukset, kuten viestit ja selain, tukevat älykästä tekstinvalintaa, joka ymmärtää valinnan kontekstin. Niinpä esimerkiksi osoitteen tai puhelinnumeron valitseminen on helpompaa, kun sovellus ymmärtää helposti mistä valinta alkaa ja mihin se loppuu.

4) Monimuotoisen ikonit. Google on vuosien saatossa kokeillut montaa eri mallin ikonia, mutta nyt käyttäjille tuodaan mahdollisuus vaikuttaa ikonien ulkomuotoon. Uuden Android O:n myötä käyttäjä voi valita esimerkiksi neliskanttiset, sylinterimuotoiset tai pyöristetyillä reunoilla varustetut ikonit.

5) Ilmoitukset ikoneissa. Uuden Android-version notifikaatiot eli ilmoitukset päivittyvät jälleen hieman. Palkissa olevia ilmoituksia hienosäädetään esimerkiksi hieman selkeämmiksi ja oletuksena pienennetyksi, mutta suurempi uudistus tapahtuu kotinäkymässä. Uudet ikonit näyttävät nyt myös mikäli kyseisessä sovelluksessa on uusia ilmoituksia. Näihin pääsee myös suoraan käsiksi pitkällä painalluksella.

6) Picture-in-picture. Tämä ominaisuus on löytynyt jo joidenkin valmistajien huippumalleista, mutta nyt Google tuo omansa suoraan Androidiin. Ominaisuus mahdollistaa esimerkiksi YouTube-videon toistamisen pienemmässä ikkunassa samalla kun työstää vaikkapa viestiä ystävälle. Pientä ikkunaa koskettamalla pääsee takaisin sovellukseen ja ruksista tai ikkunan liu'uttamalla näytön ulkopuolelle sen voi puolestaan sulkea.

7) Uuden emojit. Tulossa on tietysti myös uusia emoji-kuvia, jotka kuvaavat entistä paremmin tunteiden kirjoa. Luonnollisesti some-palveluiden ja pikaviestimien valtaamassa maailmassa tämä on monille tuiki tärkeä ominaisuus.


Android O:n myötä tulee tietysti myös paljon muita uusia ominaisuuksia, uudistuksia ja päivityksiä, joista osa voi olla henkilökohtaisesti erittäinkin tärkeitä. Mikä sinun mielestäsi olisi tärkein uudistus?


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättïä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempïä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -33%

Xiaomi 13 Pro
1115 € RDE.FI
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -17%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 398 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -12%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
557 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentit (1)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.