4G-verkko laajenee Suomessa – Operaattorit ottivat uudet taajuudet käyttöön

Manu Pitkänen

4G-verkko laajenee Suomessa – Operaattorit ottivat uudet taajuudet käyttöön
Suomalaiset operaattorit ovat aloittaneet toiminnan 700 megahertsin taajuusalueella, jota aiemmin hyödynnettiin televisiolähetysten välittämisessä. Kansainvälisten sopimusten johdosta taajuusalue on kuitenkin päätetty omistaa neljännen sukupolven matkapuhelinverkon käyttötarpeisiin.

Operaattorit eivät aikailleet toiminnan aloittamisen kanssa, sillä 700 megahertsin taajuushuutokaupan ehtojen mukaan uudet taajuudet saa valjastaa 4G-käyttöön helmikuun ensimmäisestä päivästä lähtien. Uusi alhaisempi taajuusalue mahdollistaa 4G-verkon kustannustehokkaan rakentamisen haja-asutusalueilla, sillä tukiasemaverkkoa voidaan rakentaa harvempaan kuin korkeilla taajuuksilla. Alhaisemmat taajuudet parantavat myös sisätilakuuluvuutta.

Suurin osa Suomen 4G-verkoista on rakennettu 800 megahertsin taajuuksia hyväksi käyttäen. Kaupunkien keskustoissa käytetään korkeampia taajuuksia (1800 ja 2600 MHz).

Sonera on ottanut 700 megahertsin taajuuksilla toimivan 4G-verkon käyttöön Porvoossa ja Tammelassa. DNA on tehnyt saman tempun Somerolla. Elisan 700 megahertsin verkko on käynnistetty Liperin Kaskesniemellä ja Salokylässä, Taipalsaaren Vehkataipaleella ja Tuusulan Hyrylässä.



4G-verkon laajeneminen uudelle taajuusalueelle voi aiheuttaa ongelmia televisiolähetyksissä. Ohjeita ongelmatilanteiden ratkaisemiseen löytyy taajuustalkoot.fi-sivustolta.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy A14 5G – hinta laskenut -23%

Samsung Galaxy A14 5G
99 € DNA
129 € Power
155 € Bigbox

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Realme 11 Pro – hinta laskenut -21%

Realme 11 Pro
352 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 445 €

Motorola Moto Razr 2022 – hinta laskenut -17%

Motorola Moto Razr 2022
962 € CDON
1157 € Bigbox

Alin hinta viikko sitten: 1156 €

Nokia C02 – hinta laskenut -14%

Nokia C02
79 € Prisma Verkkokauppa
98 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 92 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.