Uusi Android ei olekaan Nutella, nimi paljastettiin

1
Puhelinvertailu

Uusi Android ei olekaan Nutella, nimi paljastettiin
Google esitteli tulevan Android-version eli Android N:n ominaisuuksia jo I/O-tapahtumassa toukokuussa, mutta nimeä ollaan jouduttu veikkailemaan tähän päivään asti. Nyt yhtiö on tiedottanut, että uutta versiota kutsutaan nimellä Nougat.

Kuten aiemminkin, Googlen mobiilialustan uuden version nimi on saatu makealta herkulta. Nougat oli yksi suosikkiarvauksista kenties yleisimmän Nutellan jälkeen.

Google kertoi I/O-tapahtumassa, että tulevan käyttöjärjestelmäversion nimeä voi ehdottaa Googlelle ja nimi valitaan ehdotuksista. Oliko kyseessä vain markkinointikikka? On vaikea sanoa, mutta ainakin Google valitsi nimen joka oli varmasti ollut huulilla jo ennen yleisöehdotuksia.

Google tietysti kertoi säilyttävänsä oikeuden valita minkä tahansa nimen, joka on ymmärrettävää, erityisesti kun haetaan N-sanaa.

Android Nougat saapuu ensimmäisille laitteille todennäköisesti syyskuussa, mahdollisesti jo elokuun aikana.






Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättïä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempïä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -33%

Xiaomi 13 Pro
1115 € RDE.FI
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -17%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 398 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -12%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
557 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentit (1)

syrtek66
syrtek66

1

"Google tietysti kertoi säilyttävänsä oikeuden valita minkä tahansa nimen, joka on ymmärrettävää, erityisesti kun haetaan N-sanaa."

:D

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.