Lippulaivojen taisto – vertailussa LG G5 ja HTC 10

1
Valtteri Ahonen

Lippulaivojen taisto – vertailussa LG G5 ja HTC 10
Kevään uutuudet on nyt saatu kutakuinkin kauppoihin asti ja on tullut aika tehdä pientä vertailua. Tällä kertaa Puhelinvertailun syyniin ovat päätyneet LG:n modulaarinen G5 sekä uutta tulemista yrittävän puhelinyhtiön HTC 10. (Artikkelin kuvat on otettu kyseessä olevilla puhelimilla, eli puhelimet on kuvattu toisillaan. Kuvat otettiin automaattisäädöillä.)

Ulkonäkö

Aina on niitä ihmisiä, joiden mielestä kaikki älypuhelimet merkistä ja vuosimallista riippumatta näyttävät samoilta, mutta hiukankaan enemmän asialle vihkiytyneet voivat varmasti olla yhtä mieltä siitä, että G5 ja 10 ovat ulkoisesti varsin erilaisia puhelimia. Etupuolella erot eivät vielä ole ilmeisiä, mutta takana sitäkin selvempiä.



Etupuolella luonnollisesti näytöt ovat pääosassa. Suunnilleen samaa kokoluokkaa edustavat LCD:t vievät leijonanosan pinta-alasta, kuten kuuluukin. Reunat näytön laidoilla ovat mukavan ohuet molemmissa laitteissa, kun taas ylä- ja alareunaan tilaa on jätetty väljemmin. HTC on palannut Samsungin linjalle ja 10:stä löytyy nyt kaksi kapasitiivista painiketta sekä sormenjälkisensori näytön alapuolelta. Painikkeet ovat passiivisessa tilassaan näkymättömät, mutta niin ikään kotinäppäimenä toimiva sormenjälkilukija erottuu selvästi. LG:n sensori on takana ja etupuolta koristaa vain yhtiön logo.





Molempien puhelinten takakuoret on tehty metallista, joskin täysin edellisen sukupolvensa muotokielen hylännyt LG on peittänyt omansa paksuhkon värikerroksen alle, mikä häivyttää metallisuuden tuntua tehokkaasti. G5 on kuitenkin miellyttävän tuntuinen, eikä lainkaan markkinoiden liukkaimmasta päästä mattaisen pintansa ansiosta.



HTC:n puhelin on selkeän metallinen kaikissa väreissään. Uuden mallin reunoja kiertää aiempaa terävämpi viiste, jonka ansiosta 10 tuntuu ohuemmalta kuin M9. G5:n kanssa puhelimet ovat ulkomitoiltaan niin lähellä toisiaan, että tuntumassa ei sen puolesta ole eroja - molemmat puhelimet istuvat käteen varsin mukavasti. Ne ovat varmasti monen mielestä kohtuullisen suuria, mutta toisaalta vielä kaukana oikeasti isoista puhelimista.

Suuren eron puhelinten takaosaan tekee kameramoduuli. LG on käyttänyt kahden kameran yhdistelmää, kun taas HTC puolestaan luottaa perinteisempään yhden kameran malliin. Kumpikaan valmistaja ei ole saanut kameraulokkeestaan kovin seksikästä, mutta allekirjoittaneen mielestä LG:n muotoiluosasto näyttää täysin luovuttaneen puhelimen takaosan suhteen. Omituisen loivasti ulkoutuva kamera näyttää enemmän prototyypiltä kuin tuotantovalmiilta laitteelta. Toisaalta myös HTC:n kamera ulkonee melko tökerösti, samaan tapaan kuin esimerkiksi uuden iPhonen.



G5:n modulaarisuus on yksi suurimpia puhelimet erottavia tekijöitä. G5:n kyljessä on pieni mekaaninen painike, joka vapauttaa alareunan irtoamaan. Painike ei pistä silmään, mutta on silti helposti huomattavissa.


Ulkoiselta vaikutelmaltaan HTC 10 on laadukkaamaan tuntuinen. Se on erittäin jämäkkä ja hyvin rakennettu ja yksityiskohdat tuntuvat loppuun asti mietityiltä. LG G5 ei tunnu kelvottomalta, mutta näistä kahdesta se on selvästi hiomattomampi.

Tekniikka

Prosessorin, muistin ja tallennustilan osalta puhelimet ovat identtisiä. Suorittimena on Qualcommin 64-bittinen Snapdragon 820, keskusmuistia on 4 gigatavua ja muistikortilla laajennettavissa olevaa tallennustilaa löytyy 32 gigatavua. Näyttöjen tarkkuuskin on sama, minkä lisäksi molemmat käyttävät vieläpä LCD-paneeleita, mutta tekniikassa on kuitenkin pieniä eroja, mikä aiheuttaa esimerkiksi hieman erilaista värintoistoa. Näyttöjä voi kuitenkin ohjelmallisesti säätää erilaisiin preferensseihin sopiviksi. Molemmat näytöt ovat loistavia ja suoriutuvat tehtävistään aivan kuten lippulaivamallin näytön tänä päivänä kuuluukin. HTC:n näyttö tuntuu taittavan valkoista hieman punasävyiseksi, mutta tätä on vaikea huomata ennen kun puhelimet laittaa vierekkäin. Tällöin ero on kuitenkin ilmeinen. Kuten kuitenkin sanottua, värejä voi aina säätää. Suoraan paketista molemmat tarjoavat varsin hyvän kokemuksen.

Yksi selkeä ero puhelinten näytöissä on LG:n mahdollistama lepotilan kurkistusnäyttö. Käytännössä näyttö on aina päällä ja näyttää esimerkiksi kellonajan ja ilmoituskuvakkeita. HTC:sta tällaista ominaisuutta ei löydy.



Vaikka tallennustilaa on saman verran, niin pientä eroa kuitenkin löytyy, kun tarpeeksi syvältä kaivaa. HTC on käyttänyt puhelimessaan hieman perinteisempää eMMC-muistia ja LG siirtynyt Samsungin tavoin UFS-tallennustilaan. Tämä näkyy etenkin lukunopeuksissa, jotka G5:ssä ovat selvästi paremmat. Kirjoitusnopeudessakin on eroa, mutta ei niin radikaalia. Puhelimen tavanomaisessa käytössä tallennustilan nopeus näkyy esimerkiksi isompien pelien latausajoissa. Itse suorituskykyyn ja ohjelmien pyörittämiseen asia puolestaan ei vaikuta. Asiaa tutki mm. GSMArena.


Kamera

(Varsinaiset kameroilla otetut testikuvat löytyvät puhelinten omista arvosteluista. HTC 10 -arvio julkaistaan lähitulevaisuudessa.)

G5:stä löytyy kahden kameran kokoonpano, jota ei kuitenkaan esimerkiksi Huawein ratkaisun tapaan käytetä yhdessä, vaan yksi kerrallaan. Toinen kamera on suhteellisen perinteinen 16 megapikselin optisesti vakautettu laitos, joka ottaa LG:ltä odotetun laadukkaita kuvia kaikissa olosuhteissa. Kamera kamppailee varsin pätevin asein älypuhelinkameroiden parhaimman tittelistä, mutta taitaa kuitenkin joutua tänä vuonna taipumaan S7:lle, jossa muun muassa hurjan nopea tarkennus on vertaansa vailla.

LG:n toinen kamera on 8 megapikselin laajakuvalinssillä varustettu versio. Sen on tarkoitus auttaa ahtaissa paikoissa, tai vaikkapa rakennusten mahduttamisessa kuvaan. Ensihätään toinen kamera vain laajemmalla kuva-alalla kuulostaa hieman tarpeettomalta, mutta käytössä sen hyödyn todella huomasi. Ero peruskameran ja laajakuvan välillä on todella suuri, ja monissa tilanteissa (vaikkapa ryhmäkuvissa) suuremman alan vangitsemisesta oli iloa. Vielä kun LG on saanut kameroiden välillä vaihtelun todella helpoksi niin valitettavaa jää aika vähän.



HTC on rämpinyt pitkään todella syvällä suossa lippulaivojensa kameroiden kanssa, mutta 10 on vihdoin noteeraamisen arvoinen. 12 megapikselin optisella kuvanvakaimella varustettu kamera taltioi erinomaista jälkeä useimmissa olosuhteissa ja myös softa on saatu siistittyä mukavasti toimivaan pakettiin. Suurimmassa osassa heti julkaisun jälkeen tulleista vertailuista kamera sai hieman noottia monista asioista, mutta heti myyntitulopäivän kynnyksellä jakoon tullut ohjelmistopäivitys tarttui härkää sarvista ja korjasi suurimman osan valituksien aiheista. Nyt kameraa uskaltaa melko varauksettomasti kehua ja vieläpä varsin vuolaasti. Se ei välttämättä ole missään olosuhteissa (tai etenkään kaikissa) aivan kaikista paras kamera, mutta se pärjää kuitenkin kiitettävästi, eikä jää kilpailijoiden jalkoihin. Varsinkin edellisvuoden kameraan verrattuna HTC 10:n kamera on valtava parannus.


Etukamerat ovat muutoin peruskauraa, mutta HTC:n kamera on hieman laajakulmaisempi. Toki ei sovi myöskään unohtaa, että HTC:llä on ainoa lippulaivapuhelin, jonka etukamera on takakameran tapaan varustettu optisella kuvanvakaimella. Tämän pitäisi ilahduttaa ainakin ahkerimpia selfiekuvaajia.

On vaikea sanoa, kumpi puhelin on kameroiden osalta absoluuttisesti parempi. Kummassakaan ei satunnaiskäyttäjän näkökulmasta ole juuri mitään maininnan arvoisia heikkouksia. LG tarjoaa enemmän mahdollisuuksia leikitellä, kun kahden kameran välillä voi nopeasti vaihdella ja puhelin tarjoaa paljon kuvaustiloja, joista osa hyödyntää kahta kameraa ihan nokkelasti.

Tätä artikkelia varten otin kuvat puhelimista toistensa kameroilla. Jostain syystä automaattiasetukset tuottivat tällä kertaa G5:ssä poikkeuksellisen sinistä jälkeä, mutta rehellisyyden nimissä en lähtenyt kuvia korjailemaan. Varsinaisen G5-testin aikana automaatin valkotasapainon osumatarkkuus oli keskimäärin hiukan parempi, vaikka sinisyys nytkin pisti erityisesti silmään vasta kun kuvia vertaili vierekkäin.

Yhteenveto

Tänä vuonna markkinoilla on ehkä poikkeuksellisenkin monta hyvin vahvaa ehdokasta Android-huippupuhelinta hankkivalle. LG:n varovasti modulaarinen G5 on selvästi erilainen vaihtoehto, jonka paremmuudesta on kuitenkin syytä käydä paljon keskustelua ennen hankintaa. Tällä hetkellä G5 ei allekirjoittaneen mielestä anna oikeastaan mitään vastinetta suunnittelussa tehdyille kompromisseille. Ehkä oleellisin plussa puhelimessa on vaihdettavissa oleva akku, mutta melko harva niitä loppujen lopuksi taitaa vaihdella. Suositumpaa lienee jonkinlaisen kannettavan latauslaitteen käyttö.



HTC on iloinen yllätys, sillä vain vannoutuneimmat fanit uskalsivat odottaa yhtiöltä kovin suurta menestystä tältä vuodelta. 10 antaa siihen kuitenkin oivan mahdollisuuden, sillä puhelin tuntuu loppuun asti mietityltä ja yksittäiset osa-alueet ovat kaikki oikealla tasolla. Tällä hetkellä on vaikeaa olla paras, eikä HTC välttämättä onnistu siinä kameran tai näytön osalta, mutta esimerkiksi Samsungin ohjelmistoa tai ulkonäköä vierastavalle 10 on loistava vaihtoehto.


Molemmat puhelimet maksavat kirjoitushetkellä noin 700 euroa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -33%

Xiaomi 13 Pro
1115 € RDE.FI
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -17%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 398 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -12%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
557 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentit (1)

Anonyymi käyttäjä
s73037s (vahvistamaton)

1

Jos Nokia olisi ollut tässä LG tai Samsingin tilalla samoilla ominaisuuksilla niin olisi se kehuttu ainakin puolta paremmaksi kuin Htc

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.