Pie Message tuomassa iMessagen Androidille

1
Puhelinvertailu

Android-sovellus Pie Message pyrkii tuomaan Androidille ominaisuuden, jota varmasti monet Apple-fanien ympäröimät Android-käyttäjät ovat odottaneet. Sovelluksen tarkoitus on yhdistää Android-laite iMessage-käyttäjiin, kertoo 9to5Mac.

Sovellus on yhä kehityksen alla, ja tiellä on vielä monta mutkaa, mutta pyrkimys on erittäin toivottava käyttäjien kannalta. Applen viestintäsovellus toimii mainiosti Apple-käyttäjien väliseen viestintään ja käyttää fiksusti lähetykseen kulloinkin saatavilla olevia verkkoja.

Valitettavasti kyse on harvoista nykyajan viestisovelluksista, joiden tuki on rajattu yhdelle mobiilialustalle. Pie Message tosin vaatii yhden asian mitä monella Android-käyttäjällä ei ole saatavilla – Mac-tietokoneen.



Mikäli kuitenkin Mäkki löytyy, niin Pie Message käyttää kyseistä konetta välittämään viestejä Android- ja iOS-laitteiden välillä.

On hyvä muistaa, että Apple on hyvin tietoisesti pitänyt iMessagen poissa kilpailijoiden aluistoilta, joten tulevat päivitykset esimerkiksi OS X:ään voivat rikkoa sovelluksen kokonaan. Tämän lisäksi tässä vaiheessa vaiheessa sovelluksessa on vielä muitakin ongelmia korjattavana ennen kuin lopullinen julkaisu tapahtuu.

Jäämme kuitenkin innolla odottamaan julkaisua.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättïä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempïä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A77 5G – hinta laskenut -34%

Oppo A77 5G
99 € DNA
149 € Telia
199 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
117 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Xiaomi 13 – hinta laskenut -17%

Xiaomi 13
499 € Elisa
725 € RDE.FI
949 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 599 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -11%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
565 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 634 €

Kommentit (1)

Anonyymi käyttäjä
Hemanus (vahvistamaton)

1

"Android-sovellus Pie Message pyrkii tuomaan Androidille ominaisuuden, jota varmasti monet Apple-fanien ympäröimät Android-käyttäjät ovat odottaneet. Sovelluksen tarkoitus on yhdistää Android-laite iMessage-käyttäjiin"

Hyvä toimittaja, oletko sitä mieltä, että Apple käyttäjät ovat faneja, ja Android käyttäjät ovat vain hillittyjä fiksuja käyttäjiä!!?? Raivostuttavaa.....

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.