Googlen Android-palvelut lanseerataan Kiinassa

Manu Pitkänen

Googlen Android-palvelut lanseerataan Kiinassa
Lenovon mobiililiiketoimintaa johtavan Chen Xudongin mukaan Google lanseeraa länsimaisille Android-käyttäjille tutuksi käyneet Google Play -palvelut Kiinassa vielä tämän vuoden aikana. Palveluiden laajenemista Kiinaan on enteillyt jo viime kesästä alkaen muun muassa The Information.

Googlella ja Kiinalla on ollut kireät välit vuodesta 2009 lähtien, minkä vuoksi useat hakukonejätin omistamat palvelut on estetty maassa. Estettyihin palveluihin ovat kuuluneet Googlen Google Play -sisältökaupat.

Muutaman vuoden aikana Kiinasta on kasvanut mobiilibisneksen näkökulmasta jättimäinen markkina-alue, jonka ulkopuolelle jääminen varmasti harmittaa Googlea. Markkina on liian suuri sivuutettavaksi, joten Google on saattanut suostua tinkimään joistain aiemmista periaatteistaan sensurointiin liittyen. Tammikuussa 2010 Google ilmoitti lopettavansa hakukoneen sensuroinnin Kiinassa. Ennen tätä Googlen palvelimia vastaan tehtiin kyberhyökkäys.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.