WSJ: 92% matkapuhelinmarkkinoiden voitoista meni samaan osoitteeseen

4
Matti Robinson

WSJ: 92% matkapuhelinmarkkinoiden voitoista meni samaan osoitteeseen
Kilpailu Androidin ja iOS:n välillä on tiukkaa ja johtajasta on monta mielipidettä. Googlella on ollut hallussa markkinaosuuspeli, mutta sen sijaan Apple hallitsee kenties sitä tärkeintä tilastoa – rahaa.

Wall Street Journal kertoo, että vaikka matkapuhelimia valmistaa maailmassa noin 1000 yritystä, niin yksi vei lähes kaikki ensimmäisen vuosineljänneksen voitot. Applen voitot ovat liki yhtäsuuret kuin koko matkapuhelinbisneksen kärkikahdeksikon yhteenlaskettu voitto.

Koska useat yhtiöt ovat pahasti pakkasella ja toiset pääsevät vain juuri ja juuri plussalle, niin Apple nousee esiin ylivoimaisena. Sen voitto on 92 prosenttia kahdeksan suurimman valmistajan voitosta. Ero toisena tulevaan Samsungiin on valtava, sillä korealaisjätti ottaa "vain" 15 prosenttia.

Koska kaksikon yhteenlaskettu voitto on yli 100 prosenttia, niin lopuille jää jäljelle keskimäärin tappiollinen toiminta. Huomattavaa on, että 92 prosentin voitot eivät tule markkinaosuuksien avulla – joskin nekin auttavat – vaan Applen osuus on vain noin viidennes.



Applen voitot juontavat tietysti muita valmistajia korkeammista hinnoista ja sen mukanatuomista suuremmista marginaaleista. Android-puhelimesta maksettiin keskimäärin yli kolme kertaa vähemmän kuin iPhonesta.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Uusimmat puhelimet

Kommentit (4)

Jonahan
Jonahan

1

Applen voitot tulevat myös erittäin maltillisen kokoisesta tuoteportfoliosta ja tuotteiden pitkästä iästä markkinalla. Niistä syntyy huomattavia skaalaetuja. Ja myös logistiikka on erinomaisesti hoidettu.

Vastaa
pentsu
pentsu

2

Tässä tietysti herää kysymys miten tuotteen katteet ovat noin kovat? Miten siis valmistuskustannukset on saatu niin alas?

Vastaa
perhana
perhana

3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti pentsu:

Tässä tietysti herää kysymys miten tuotteen katteet ovat noin kovat? Miten siis valmistuskustannukset on saatu niin alas?

Missä kohtaa tuossa jutussa puhuttiin mitään katteista tai valmistuskustannuksista?

Eiköhän ne laitteen myynnistä saatavat katteet ja valmistuskustannukset ole samsungilla ihan samaa luokkaa, luulen että suurimmat erot käteen jäävän voiton osalta tulevat kaikesta muusta joka syö sitä voittoa, eli samsungilla muunmuassa järjettömät markkinointikustannukset, apple taas on onnistunut luomaan brändin ja laitteen jota ei tarvitse juurikaan mainostaa eikä markkinoida.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti perhana:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti pentsu:

Tässä tietysti herää kysymys miten tuotteen katteet ovat noin kovat? Miten siis valmistuskustannukset on saatu niin alas?

Eiköhän ne laitteen myynnistä saatavat katteet ja valmistuskustannukset ole samsungilla ihan samaa luokkaa,

Huippulaitteiden osalta kyllä, mutta halvemmissa hintaryhmissä paine on kiinalaisten valmistajien suunnalta niin kovaa, että katteista on varmasti jouduttu tinkimään. Apple ei edes kilpaile niissä hintakategorioissa, joissa Microsoft tekee tappiota, HTC nollatulosta ja kiinavalmistajat hengittävät niskaan.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti perhana:


luulen että suurimmat erot käteen jäävän voiton osalta tulevat kaikesta muusta joka syö sitä voittoa, eli samsungilla muunmuassa järjettömät markkinointikustannukset, apple taas on onnistunut luomaan brändin ja laitteen jota ei tarvitse juurikaan mainostaa eikä markkinoida.

Juurikin näin. Apple myös myy paljon tuotteitaan oman verkostonsa läpi, joka on halvempaa kuin maksaa kickbackeja operaattoreille/niiden myyjille, jotta Samsungia suositeltaisiin. Lisäksi R&D kustannukset ovat pienemmät. Tehdään vuosittain malli tai kaksi, jota sitten myydään seuraavat 3-4 vuotta. Mallien vähyys mahdollistaa paremman logistiikan ja paremmat diilit komponenttitoimittajilta. Ja samat komponentithan tietenkin käyvät suurelta osin myös iPodeihin ja iPadeihin.

Softalla ja maalaisjärjellä myös korjataan paljon. Kun ei kilpailla aivan suoraan Androideja vastaan ei tarvitse olla eniten coreja tai pikseleitä, kunhan käytännössä saadaan kokemuksesta riittävän hyvä. Ja kun itse ollaan vastuussa myös koko softasta, mahdollistaa se tarvittavien osien (mm. grafiikka stack) paremman optimoinnin.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.