Kuinka monta Galaxyä Samsung myi?

6
Puhelinvertailu

Samsungin julkaistua osavuosituloksensa tänään, on ykköspuheenaiheeksi noussut ennustetusti kysymys maailman suurimmasta älypuhelinmerkistä.

Nokia piti himoittua asemaa vuosia, kunnes Samsung pyyhälsi sen ohitse. Nyt Samsungin mobiiliyksikön kompuroinnin takia Apple on kirinyt etumatkan umpeen.

Samsung ei tyypilliseen tapaansa kerro toimittamiensa älypuhelimien määrää, mutta Re/coden mukaan yhtiö on vihjaillut myyneensä yhteensä 95 miljoonaa puhelinta. Näistä alle 75–80 prosenttia ("high 70 percent range") on älypuhelimia. Vaihteluväliksi saadaan 71–76 miljoonaa älypuhelinta.

Apple kertoi tällä viikolla toimittaneensa yhteensä hieman alle 75 miljoonaa iPhonea.

Kilpakummpanit ovat siis kutkuttavan lähellä toisiaansa toimitusmäärillä mitattuna. Strategy Analytics onkin merkinnyt uusimmassa analyysissä molemmille yhtiöille 74,5 miljoonan älypuhelimen toimitusmäärät. Keskustelu aiheen ympärillä jatkunee lähiviikkoinakin kun muun muassa IDC ja Gartner julkaisee tutkimustuloksensa.

Apple saattaa kuitenkin menettää valta-asemansa jo tämän vuoden alussa, kun uusien iPhonien puhelinmyynti alkaa hiipua normaalin trendin mukaisesti ja kuluttajat alkavat odotella uusia älypuhelinmalleja. Vaikka Apple ohjeisti tämän vuoden alulle vahvaa myyntiä, on Samsungin myymien edullisempien älypuhelimien kysyntä tasaisempaa, minkä vuoksi Samsung voi olla jo maaliskuun jälkeen markkinaykkönen.

Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättïä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempïä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (6)

Jakele
Jakele

1

Kummallisesti pääsivät juuri samaan myyntimäärään iPhonen kanssa... ja heti Applen julkistuksen jälkeen... No ehkä arvio olikin tässä järjestyksessä helpompi tehdä, varsinkin kun iPhonen myynti ylitti runsaasti kaiikien odotukset. :D

Tai sitt Samsungin älyiksi lasketaan kaikki satkun luurit...?

Vastaa
Korrala
Korrala

2

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jakele:

Varmaan laskettu kaikki Samsungin puhelimet, jos laskettaisiin vain saman tasoiset, kuin mitä Applen puhelimet ovat, jäisi todella kauaksi taakse. Samsungilla aivan liikaa puhelinmalleja markkinoilla.

Vastaa
perhana
perhana

3

Kyllähän Samsungin älypuhelimiksi kai lasketaan kaikki android-luurit, eli myös ne 70 euron luurit.
Olisikin mielenkiintoista tietää montako 400 euroa ja siitä kalliimpaa älypuhelinta Samsung möi, mutta sellaista tietoahan he eivät tietenkään julkista.
Uskaltaisin kuitenkin väittää että kun tuosta 95 miljoonasta vähennetään ensinnäkin peruspuhelimet, ja sitten halpa-androidit, ja vielä ne hyvin kaupaksi käyvät 200 euron hintaluokan puhelimet, niin Samsung tuskin möi paljonkaan yli 10 miljoonaa kalliimman hintaluokan Galaxy-puhelinta.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Korrala:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jakele:

Kummallisesti pääsivät juuri samaan myyntimäärään iPhonen kanssa... ja heti Applen julkistuksen jälkeen... No ehkä arvio olikin tässä järjestyksessä helpompi tehdä, varsinkin kun iPhonen myynti ylitti runsaasti kaiikien odotukset. :D

Tai sitt Samsungin älyiksi lasketaan kaikki satkun luurit...?

Varmaan laskettu kaikki Samsungin puhelimet, jos laskettaisiin vain saman tasoiset, kuin mitä Applen puhelimet ovat, jäisi todella kauaksi taakse. Samsungilla aivan liikaa puhelinmalleja markkinoilla.

Älyiksi laskettaneen kaikki Samsungin Android (ja mahdolliset Bada/Tizen/whatever) mallit.

Peruspuhelimet, joita Samsung edelleen tekee on tietenkin vielä noiden lisäksi.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

5

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti perhana:

Samsung tuskin möi paljonkaan yli 10 miljoonaa kalliimman hintaluokan Galaxy-puhelinta.

Aivan totta. Apple hallitsee kalliimpaa, eli kannattavaa segmenttiä ylivoimaisesti.

Vastaa
3rd_party
3rd_party

6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti perhana:

Uskaltaisin kuitenkin väittää että kun tuosta 95 miljoonasta vähennetään ensinnäkin peruspuhelimet, ja sitten halpa-androidit, ja vielä ne hyvin kaupaksi käyvät 200 euron hintaluokan puhelimet, niin Samsung tuskin möi paljonkaan yli 10 miljoonaa kalliimman hintaluokan Galaxy-puhelinta.

Androidin kohdalla kun hypätään hintaluokasta n. 400€ hintaluokkaan 600€+, lisäarvo alkaa (mielestäni) olemaan aika pieni ja kaventuu jatkuvasti. Applen kohdalla lisäarvo tuossa hyppäyksessä on valtava (400:lla saa lähinnä vanhentuneen ja käytetyn laiteen). Jos siis ajatellaan kaikkein kalleinta segmenttiä, näen että sinne putoavan Androidin ostaminen on järkevää vain marginaalitapauksessa, kun taas Applen ostaminen sieltä hintaluokasta on järkevää aina kun ylipäänsä kannattaa ostaa Apple.

Summa summarum, kalleimmasta hintaluokasta ei mitään muuta kannata ostaakaan kuin Applea, ellei sitten satu olemaan teknofiili. Ja Samsungin harmiksi teknofiilejä on aika vähän.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.