Arvostelussa LG G3 s

4
Arvostelu: LG G3 s
Sami Koivunen Sami Koivunen

Sisällys

Tekeekö pikkuveli oikeutta erinomaiselle LG G3:lle?

LG esitteli loppukesästä kehutulle G3-huippumallille LG G3 s -nimeä kantavan pikkuveljen. Teknisiltä ominaisuuksiltaan s-malli ei isoveljensä tasolle yllä, mutta hintaakin on laitteella pari sataa euroa vähemmän.

Arvosteltavan puhelimen hinta on kirjoitushetkellä noin 300 eurossa, mikä on noin 200 euroa vähemmän kuin G3:n nykyinen hinta. Kooltaan G3 s sijoittuu valmistajien keskuudessa suosituksi nousseeseen viiden tuuman älypuhelinten joukkoon eli erityisen pienestä mallista ei voi puhua, vaikka kokoa G3:een verrattuna onkin puoli tuumaa vähemmän.

S-kirjaimen lisääminen puhelimen nimeen on sinänsä hauska yksityiskohta, sillä kyseessä on selvästi perusmallia teknisesti heikompi puhelin, kun taas iPhone 5:n kohdalla asetelma oli päinvastoin. G3 s tunnetaan joissain maissa myös G3 Vigor- ja G3 Beat -nimillä.

G3 s:n esikuvana toimiva G3 pärjäsi arvostelusamme erinomaisesti ja on kiistatta edelleenkin yksi markkinoiden parhaista älypuhelimista. Toisaalta LG:ltä on nähty kuluvan vuoden aikana myös huteja, joista esimerkkeinä toimivat alkuvuonna esitelty LG G Flex ja edellisen lippulaivan "miniversio" G2 mini. Alla olevassa arvostelussa vertaamme G3 s -puhelinta sekä LG:n omiin malleihin että sen kilpailijoihin älypuhelinten keskiluokassa.

  • Mitat:
  • 137,7 x 69,6 x 10,3 mm
  • Paino:
  • 133 g
  • Näyttö:
  • 5" 1280 x 720 pikseliä, 294 ppi
  • Suoritin:
  • Qualcomm Snapdragon 400, neliytiminen 1,2 GHz
  • RAM:
  • 1 Gt
  • Tallennustila:
  • 8 Gt, microSD-korttipaikka
  • Kamerat:
  • Pääkamera 8 megapikseliä, etukamera 1,3 megapikseliä
  • Akku:
  • 2540 mAh
  • Yhteydet:
  • Wi-Fi 802.11 a/b/g/n, Bluetooth 4.0, NFC
  • Käyttöjärjestelmä:
  • 4.4.2 Android

Design

Designiltaan G3 s muistuttaa hyvin läheisesti G3-isoveljeään. Esimerkiksi painikkeet, kamerat ja liitännät sijaitsevat täsmälleen samoissa kohdissa. LG:n puhelimille tyypillinen takaa löytyvä virtapainike ja äänenvoimakkuudensäätöyhdistelmä löytyy myös G3 s -mallista. Testipuhelimen ulkopinnan harjatun metallin näköiseksi tehty muovi vastaa sekin täysin G3-mallia.

Testissä LG 3G s Testissä LG 3G s Testissä LG 3G s Testissä LG 3G s Testissä LG 3G s

Puhelin on ulkoisesti tyylikäs, joskin kilpailijoihin verrattuna melko paksu. Yli 10 millimetrin paksuus ei kuitenkaan itseäni häirinnyt laisinkaan. Laitteen takaosa on tehty kaarevaksi siten, että esimerkiksi pöydällä puhelimen käyttö ei ole erityisen sujuvaa, mutta toisaalta puhelin istuu käteen hyvin ja yhden käden käyttö onnistuu helposti.

Viiden tuuman näytön sisältäväksi puhelimeksi G3 s on yllättävän pienikokoinen. Laitteen potentiaalinen näyttöpinta-ala on hyödynnetty puhelimessa kiitettävästi ja laite on G3-malliin verrattuna paremmin käteen istuva ja kompaktimpi. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kyseessä on viiden tuuman älypuhelin, jota ei voi kutsua pelkästään G3:n "ominaisuuksiltaan riisutuksi mini-versioksi".

Tekniikka

G3 s:n suorittimena neliytiminen 1,2 gigahertsin Qualcomm Snapdragon 400, johon on liitetty yksi gigatavu RAM-muistia ja Adreno 305 -grafiikkaohjain. Tallennustilaa laitteesta löytyy vakiona 8 gigatavua, mutta tilaa on saatavissa lisää microSD-korttipaikan avulla.

Siitä ei pääse yli eikä ympäri, että G3 s on teknisesti todella merkittävästi G3-isoveljeään heikompi puhelin. Käytännössä muisti-, akku- ja suoritinominaisuudet eivät ole juurikaan kehittyneet edes G2 mini -älypuhelimesta, jota voidaan jollain tasolla pitää G3 s:n edeltäjänä. G3 s:n puolustukseksi on kuitenkin todettava, että puhelimen näyttö ja ulkoinen design ovat selvästi G2 miniä kehittyneemmät.

Testijakson alussa puhelin vaikutti lupaavalta, mutta joidenkin viikkojen jälkeen Android-puhelimelle vaatimattomat tekniset ominaisuudet tulivat esille. Esimerkiksi kotipainikkeen painaminen jonkin sovelluksen ollessa päällä saattaa aiheuttaa helposti 2-3 sekunnin viiveen, jolloin mitään ei tapahdu. Ylipäätään puhelinta käyttäessä kaikki tapahtuu pienellä viivellä, mikä on omien kokemusteni perusteella tuttua parin vuoden takaisista Android-luureista.

Näyttö on G3 s:n suurimpia vahvuuksia. Suuri ja kirkas näyttö täyttää peräti 74,1 prosenttia puhelimen potentiaalisesta näyttöpinta-alasta, mikä tekee puhelimesta johtavan mallin tässä kategoriassa omassa hintaluokassaan. Oneplus Onen ja Honor 6:n kaltaiset puhelimet ovat siirtäneet odotuksia 250-300 euron älypuhelimissa jo Full HD -näytön tasolle, vaikka sinänsä G3 s:n 720p:n näyttö oli ainakin omiin tarpeisiini täysin riittävä.

Akku on G3 s:ssä samaa luokkaa saman hintaluokan peruspuhelinten kanssa. 2540 milliampeeritunnin akku on antanut testituloksissa yli 6 tuntia käyttöaikaa eli käytännössä se kestää helpohkosti yhden kokonaisen päivän, jos oma työ ei keskity täysin älypuhelimen ympärille. LG itse lupaa akun kestävän yhden päivän ja vähän seuraavastakin. Omalla kohdallani akku kesti kovassa käytössä noin yhden päivän ja vähäisellä käytöllä jopa kaksi päivää.

Kamera

G3 s:n kamera on kelvollinen puhelimen hintaluokkaan nähden. Laitteen takaa löytyy kahdeksan megapikselin kamera ja onpa puhelimeen sisällytetty G3:n markkinavalttina pidetty laserautomaattitarkennus. Kamerasta löytyy lisäksi optinen kuvanvakautus (OIS).

Valokuvatessa puhelimen Touch & Shoot -ominaisuus on yksi tapa tehdä kuvauksesta helppoa. Valokuvaussovelluksen voi avata nopeasti pitämällä puhelimen äänenvoimakkuuden laskemiseen varattua painiketta pohjassa pari sekuntia puhelimen ollessa nukkumistilassa. Nopeus on tosin tässä yhteydessä suhteellista sillä sovelluksen avautumista pitää usein odottaa 2-4 sekuntia.

G3 s:stä ei löydy isoveljensä kaltaista kuvaustilavalikoimaa, mutta tärkeimmät eli panoraamakuvat ja HDR-kuvaus onnistuvat. Valokuvatessa jälki oli tyydyttävää, vaikkakin esimerkiksi hämäräkuvauksessa on havaittavissa ajoittain melkoista jälkikäsittelyä ja rakeisuutta. Valokuvien ottaminen on lisäksi selvästi hitaampaa verrattuna huippumalleihin. Videokuvaus onnistuu G3 s:llä Full HD -tarkkuudella jatkuvalla autofokuksella. Puhelimen etupuolelta löytyy puolestaan vaatimaton 1,3 megapikselin kamera.

Käyttöliittymä

Sovelluspuolella tarjonta on aavistuksen heikompi verrattuna G3:een. Merkittävimpänä puutteena G3 s:n sovellustarjonnasta puuttuu erinomainen LG Health -sovellus. Sen sijaan joitakin LG:n puhelimista tuttuja sovelluksia s-mallista löytyy esimerkiksi QuickMemo+:n ja ThinkFree Viewerin muodossa. Lisäksi QuickRemoten avulla on mahdollista ohjata olohuoneen erilaisia multimedialaitteita.

Käyttökokemus on teknistä hitautta lukuun ottamatta hyvä. LG:n KnockCode on toimiva ja turvallinen tapa käynnistää puhelin ja käyttäjänsä tapoja opetteleva Smart Keyboard on oiva lisä muuten perinteiseen Android-kokemukseen. Loppujen lopuksi sovellus- ja käyttöliittymäpuolella G3 s tarjoaa melko perinteisen Android-puhelimelle ominaisen käyttökokemuksen. Tällä hetkellä G3 s:n Android-versio on 4.4.2 ja virallista tietoa Lollipopiin päivittymisestä ei ole, mutta päivittyminen siihen on mahdollista ja jopa todennäköistä.

Yhteenveto

Vaikka G3 s on hinnoiteltu houkuttelevasti, ei se tarjoa vastinetta rahalle. Sinänsä teknisissä ominaisuuksissa ei suurempaa vikaa ole, mutta käytännön suorituskyky ei vastaa nykypäivän älypuhelinstandardeja.

LG G3 s:n positiivisimpia puolia ovat lippulaivamallista tuttu tyylikäs muotoilu ja LG:n tyylikkäästi parantelema Android-käyttökokemus. Toisaalta aiemmin mainitut heikot tekniset ominaisuudet kuten suoritin, kamera ja muisti tekevät käyttökokemuksesta sellaisen, jota ei odottaisi nykypäivänä näkevänsä 300 euron mobiililaitteessa.

Suurempaa markkinarakoa G3 s:lle on vaikea nähdä, sillä samassa hintaluokassa kilpailevat mm. Nexus 5, Lumia 735, Oneplus One ja Honor 6. Lisäksi edellisen sukupolven puhelimista hyvän vaihtoehdon tarjoaa esimerkiksi LG:n oma G2-älypuhelin, joka on kooltaan (5,2 tuumaa) lähes yhtenevä G3 s:n kanssa ja sisältää teknisesti merkittävästi paremmat ominaisuudet.

Suomessa G3 s:n värivaihtoehdot ovat metallic black, silk white ja shine gold.

LG G3 S

Käyttäjien kokemukset ja kommentit (4)

Anonyymi käyttäjä
Sillattiis (vahvistamaton)

1

Esimerkkivideosta on kyllä aika vaikeaa nähdä, että kamerassa olisi OIS yms herkut. Melko sumeaa ja tärisevää kuvaa tallentaa.

Vastaa
ottoke
ottoke

2

En tiedä mikä tuon ilmoitettu hintaluokka piti oll viime syksynä mutta nyt kun se on markkinoilla niin se on alle 200 euron puhelin kun esimerkiksi nexus 5 ja LG G2 on edelleen yli 300 euron puhelimia.

Siinä hintaluokassa se mielestäni pärjää ominaisuuksiensa puolesta enemmän kuin hyvin.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
reiniih_8 (vahvistamaton)

3

Itellä ollut kohta puoli vuotta ja hyvin toimii!!! Kamera on erittäin hyvä ja jaksaa pyörittää myös lähes kaikkia pelejä!👌👌

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
hu-h (vahvistamaton)

4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Sillattiis:

Esimerkkivideosta on kyllä aika vaikeaa nähdä, että kamerassa olisi OIS yms herkut. Melko sumeaa ja tärisevää kuvaa tallentaa.

kun olen lukenut kymmeniä kommentteja muiltakin sivuilta olen havainnut, kamera tuottaa vain hyvässä valossa ok kuvaa, heikossa valossa hyvin huonoa kuvaa.

Vastaa

Kokemuksia tästä tuotteesta? Kommentteja arvostelusta? Kerro!

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.