Arvostelussa OnePlus One

23
Arvostelu: OnePlus One
Sami Koivunen Sami Koivunen

Sisällys

Testissä uskomattoman halpa huippupuhelin OnePlus One

Mobiilialan puhutuimpia puhelimia on kesän aikana ollut kiinalaisen OnePlus-valmistajan kesäkuussa esittelemä One-älypuhelin. Vasta viime vuoden joulukuussa perustettu yhtiö on ilmoittanut Onen kilpailevan kunnianhimoisesti vuoden parhaan älypuhelimen tittelistä.

Katetta suurille puheille tarjoavat puhelimen hintaansa nähden vaikuttavat tekniset ominaisuudet. One tarjoaa raudan osalta aivan viimeisintä tekniikkaa ja ei muiden lippulaivapuhelinten tapaan sisällä turhaa bloatwarea tai päälleliimattuja ominaisuuksia, kuten sormenjälkilukijaa tai sykemittaria. Kirjoitushetkellä hintaa Onen 16 gigatavun versiolla on 269 euroa ja 64 gigatavun versiolla 299 euroa, eli hinnat ovat jopa alle puolet verrattuna LG G3-, Samsung Galaxy S5- ja iPhone 5s -älypuhelimiin, jotka eivät paperilla kuitenkaan ole Onea merkittävästi parempia.

Otimme selvää, vastaavatko kiinalaisihmeen suuret lupaukset todellista käyttökokemusta. Testissämme kävi TabletShop.fi:n myymä ns. kiinalaisversio puhelimesta, johon oli esiasennettuna CyanogenMod 11S -käyttöjärjestelmä.

  • Mitat:
  • 152,9 x 75,9 x 8,9 mm
  • Paino:
  • 165 g
  • Näyttö:
  • 5,5" 1080 x 1920 pikseliä
  • Suoritin:
  • Qualcomm Snapdragon 801, neliytiminen 2,5 GHz
  • RAM:
  • 3 Gt
  • Tallennustila:
  • 16/64 gigatavua mallista riippuen
  • Kamerat:
  • Pääkamera 13 megapikseliä kaksois-LED -salamalla, etukamera 5 megapikseliä
  • Akku:
  • 3100 mAh
  • Yhteydet:
  • Wi-Fi 802.11 a/b/g/n/ac, Bluetooth 4.1, NFC, LTE
  • Käyttöjärjestelmä:
  • 4.4.4 Android, CyanogenMod 11S

Design

OnePlus One toimitetaan tyylikkäässä pakkauksessa, jossa kaikki on siististi esillä.

Laite toimitetaan siistissä punaisessa pakkauksessa, joka sisältää puhelimen lisäksi microUSB-johdon ja SIM-luukun avaamiseen tarvittavan työkalun. Mukana tulee myös adapteri, jolla pistokkeen saa sopimaan suomalaiseen pistorasiaan.

Oneplus One on saatavilla sekä valkoisena että mustana. Testissämme oli valkoinen yksilö, joka on ollut käytössä jo useamman kuukauden ajan eri henkilöillä. Designiltaan One on yksinkertainen ja riskitön, mikä on sekä sen vahvuus että heikkous. Puhelin on muotoiltu takaosaltaan kaarevaksi siten, että laite istuu isompaan kämmeneen erinomaisesti ja rakenne on muovista huolimatta tanakka ja kiinteän tuntuinen. Onen näyttö peittää puhelimen kiitettävästi ja näyttöä kiertävät metalliset reunat, jotka tuovat laadukasta vaikutelmaa.

Designiltaan One on yksinkertainen ja riskitön.

Tehdasvalkoisena puhelin tuntui kuitenkin tyyliltään tylsältä ja kliiniseltä. Tämä on kuitenkin makukysymys. Puhelimen valkoinen takakuori on myös kerännyt parin kuukauden aikana selvästi havaittavia käytön merkkejä pienten viiltojen ja epätasaisuuksien muodossa. Takakansi on irroitettavissa, mutta on erittäin tiukasti kiinnitetty ja vaatii täsmälleen oikeaa tekniikkaa. Jos takakuoren jollain ilveellä onnistuu irroittamaan, voi sen korvata lukuisilla vaihtoehtokuorilla, joilla puhelimeen saa haluamansa tyylin.

Onessa on panostettu äänen erottamiseen, tunnistamiseen ja vahvistamiseen kolmen mikrofonin avulla. SIM-korttipaikka löytyy laitteen vasemmasta reunasta.

Puhelimen virtapainike on sijoitettu riittävän alas oikealle sivulle siten, että sen käyttö on peukalolla luontevaa pienemmissäkin käsissä. Onen äänensäätöpainikkeet on sijoitettu vasemmalle sivulle samalle tasolle virtapainikkeen kanssa ja niiden käyttö on niin ikään vaivatonta. Minimalistinen One sisältää lisäksi myös 3,5 mm audioliitännän yläreunassa ja sim-korttipaikan puhelimen toisella reunalla. Onessa on myös panostettu äänen erottamiseen, tunnistamiseen ja vahvistamiseen kolmen mikrofonin avulla, jotka yhdessä työskentelemällä kykenevät poistamaan turhaa taustamelua. Mikrofonit on sijoitettu mielenkiintoisesti ympäri puhelinta yhden ollessa yläreunassa, yhden kameran vieressä ja yhden puhelimen alareunassa. Kamera on itsessään pieni, eikä vie kaksoissalamastaan huolimatta juurikaan tilaa takaa tai erotu merkittävästi takakuoren pinnasta.

Tekniikka

Teknisesti One sijoittuu samalle viivalle Android-puhelimista Samsung Galaxy S5-, LG G3-, Sony Xperia Z3- ja HTC One M8 -älypuhelimien kanssa. One sisältää monen muun lippulaivan tapaan Qualcommin Snapdragon 801 -järjestelmäpiirin, joka edustaa tällä hetkellä markkinoiden parasta laatua, jos ei oteta huomioon vasta muutamissa laitteissa nähtyä Snapdragon 805 -piiriä. Lisäksi One sisältää kunnioitettavasti molemmissa malleissaan kolme gigatavua RAM-muistia ja kalliimmasta mallista löytyy lisäksi myös 64 gigatavua tallennustilaa. Ostajan kannattaa huomioida, että kumpikaan malleista ei sisällä microSD-korttipaikkaa, jolloin 30 euron sijoitus neljä kertaa enemmän tallennustilaa sisältävään malliin on hyvin perusteltua ja kannattavaa. Testikäytössä emme saaneet Onea hyytymään kesken sovellusajojen ja Antutun kaltaiset testiohjelmat kertoivat suorituskyvyn olevan aivan muiden lippulaivojen tasolla.

Yhteyksien kanssa oli yllättäviä ongelmia.

Oneplus Onessa on kookas 5,5 tuuman Full HD -resoluution näyttö joka kykenee esittämään 401 pikseliä per tuuma (ppi). Näyttö onkin ehkä selvin ero muihin Android-lippulaivoihin nähden. QHD-näyttökokemuksen eron huomaa esimerkiksi web-selailussa ja siihen optimoiduilla sovelluksilla. Gorilla Glass 3:lla suojattu 1080p:n näyttö on kuitenkin riittävä ja näyttö on ehkä sittenkin se osa-alue, jossa on Onella varaa antaa tasoitusta älypuhelinjättien loputtomassa pikselikilpailussa. Näytön katselukulmat ovat laajat ja ulkokäyttö onnistuu ihan mukavasti, mutta kirkkaassa auringonvalossa toivoisi ehkä vielä aavistuksen kirkkaampaa näyttöä.

Onessa on lisäksi 3100 milliampeeritunnin akku, joka on kooltaan jopa suurempi kuin monet muut lippulaivapuhelinten akut. Eroa akunkestossa ei ollut merkittävästi havaittavissa esimerkiksi aikaisemmin testaamaamme LG G3 -älypuhelimeen. Puhelin kykenee parin tunnin päivittäisellä käytöllä juuri parin päivän akunkestoon, eikä sisällä ohjelmallisesti merkittäviä akunkestoa parantavia ominaisuuksia. Akun jäljellä olevaa arvioitua kestoa voi kuitenkin asetuksista halutessaan tarkkailla. Onen käynnistysaika ja latautumisnopeus ovat molemmat hyvällä tasolla.

Testikappaleeksi saadun Onen yhteydet aiheuttivat satunnaisesti todella yllättäviä hankaluuksia. Mobiilidatan liikkuminen oli ajoittain todella tahmeaa, kun taas vertailupuhelimissa ei ollut havaittavissa mitään ongelmia. Omakohtaisesti en ole aiemmin törmännyt älypuhelimissa vastaavanlaisiin hankaluuksiin.

Myös toisella, suoraan OnePlus:lta hankitulla, ja samaan aikaan testatulla uudella puhelimella havaittiin samaa ongelmaa datayhteyksien kanssa. Sekä WLAN- että 3G-yhteydet toimivat heikossa kentässä todella huonosti tai ei lainkaan. Datayhteydet eivät toimineet lainkaan alueella, jossa UMTS taajuuskaista 1:n (2100MHz) kuuluvuus muilla puhelimilla on hyvä ja yhteydet toimivat ongelmitta. Myös sisätiloissa, joissa WLAN-verkon signaali on heikko, yhteydet toimivat huonosti. Useimmiten eivät lainkaan. —Jari Ketola

Kamera

Onen takaa löytyy 13 megapikselin kamera ja sen alta kaksois-LED hämäräkuvia avustamaan. Puhelimen kamera on itse asiassa Sonyn valmistama Exmor IMX 214 valoisalla f/2.0 -aukolla. Kamera on nopea ja sisältää mm. sekä HDR- että panoraamatilan. Kuvien yleislaatu on erittäin hyvä ja 13 megapikseliä on riittävä tuottaakseen tarpeeksi yksityiskohtaisia kuvia. Kameran olisi voinut etukäteen ajatella olevan hinnaltaan keskiluokkaan sijoittuvan puhelimen suurimpia kompastuskiviä, mutta One suoriutui kuvauksista itse asiassa reilusti odotettua paremmin.

Videopuolella One tarjoaa ensimmäisenä älypuhelimena elokuvista tutun 4K DCI -kuvaustilan (4096 x 2160 pikseliä) 24 fps:n nopeudella perinteisemmän 4K UHD -tilan (3840 x 2160 pikseliä) ohella. Lisäksi puhelimesta löytyy perinteiset 1080p:n kuvaus 30 fps:n nopeudella ja slow-motion -kuvaus 1080p:n tarkkuudella 60 fps:n nopeudella ja 720p:n tarkkuudella 120 fps:n nopeudella. Videoasetuksiltaan One tarjoaa monipuolisen valikoiman ja jälki on erittäin laadukasta.

Kamerasovelluksen voi halutessaan avata suoraan lukitusnäytöltä vetämällä kamerasovelluksen esiin liu'uttamalla sormea puhelimen oikeasta reunasta kohti keskustaa. Kamerasovellus on täysin CyanogenModin omaa käsialaa ja vaatii ele- ja kuvakepohjaisuutensa takia totuttelua perinteisempiin Android-kameroihin tottuneelle. Kamerasovelluksesta löytyy noin kolmekymmentä eri kuvaustilaa, joista tärkeimpiä voi vaihtaa yksinkertaisesti liu'uttamalla sormea kamerasovelluksessa ylös tai alas. Kuvaustilaa voi vaihtaa myös pikavalikosta painamalla ensin ympyrää ja sitten taikasauvaa. Sovellus ei siis tarjoa kuvakkeille ollenkaan kirjallista selitystä. Kuvatiloista tärkeimpinä Onesta löytyy HDR, kauneustila, yö ja älykäs kohtaus. Lisäksi erikoistiloja löytyy mm. ilotulitukseen, veteen, auringonlaskuun, urheiluun ja lumeen. ISO-tasoa voi säädellä halutessaan ISO100-tasosta ISO1600-tasoon.

Kuvissa huomio kiinnittyi nopeasti Onen näytöllä näkyneen kuva-alueen ja reaalimaailmassa toteutuneen kuva-alueen epäsuhtaan. Kamera siis ottaa perusasetuksilla kuvan laajemmalta alueelta kuin mitä kuvaushetkellä puhelimen näytössä näkyy. Ero johtuu käytännössä siitä, että One ottaa 13 megapikselin asetuksella kuvia 4:3 suhteella, kun taas Onen näyttö näyttää kuvatessa kuvaa 16:9 suhteella. Jos valmiita kuvia haluaa 16:9 kuvasuhteella, on tyydyttävä joko 9,7 megapikseliin tai 5,7 megapikseliin.

CyanogenMod

One sisältää puhelimelle erityisesti räätälöidyn CyanogenMod 11S -version. Kyseessä on avoimeen lähdekoodiin perustuva Android-laajennus.

Eräs Onen hienouksista on puhelimen antama vapaus sille, haluaako käyttäjä käyttää fyysistä navigointipalkkia vai näytöllä näkyvää navigointipalkkia. Näin käyttäjä voi halutessaan lennosta muuttaa vaikkapa painikkeiden järjestystä tai saada lisää tilaa näytölle. Puhelin tukee myös ele-komentoja, joiden avulla voi aktivoida taskulampputoiminnon, kameran ja musiikin. Näistä erityisesti taskulamppu osoittautui käteväksi: käyttäjän ei tarvitse kuin piirtää v:n kuva näytölle ja lamppu aktivoituu. Toiminto on erittäin helposti käynnistettävä ja ripeä, mutta aktivoituu toisaalta herkästi yllättävissä tilanteissa, kuten taskussa tai puhelinta siirtäessä.

CyanogenMod on myös laajasti muokattavissa. Puhelimen saatuani pidin esimerkiksi ilmoitusvalikon rakennetta raskaana, mutta asetuksista löytyvät erittäin kattavat muokkaustyökalut juuri ilmoitusvalikon ja esimerkiksi tilapalkin, teemojen ja lukitusnäytön säätöön. Teemoja One tarjoaa vakiona kahta erilaista, mutta valtava teemakirjasto tarjoaa lisäksi useita kymmeniä custom-teemoja. Teemaa vaihtamalla puhelimestaan voi hauskasti muokata esimerkiksi tarkalleen LG G3- tai Galaxy S5 -puhelinten käyttöliittymän näköisen. Teemojen hinnat vaihtelevat keskimäärin 1-3 euron välillä muutamien ollessa täysin ilmaisia. Lisäksi esimerkiksi kuvakkeita, fontteja ja ääniä voi muokata haluamansa kaltaiseksi. Näytön lukituksen avaus tapahtuu perusasetuksilla liu'uttamalla näytön keskiosasta sormella lyhyesti alaspäin, mutta lukitusta voi halutessaan vaihtaa vaikkapa kasvontunnistukseen.

Noin kolmen viikon testiaikana Oneplus One -testikappaleeni kaatui noin kymmenen kertaa. Kaatumiseen saattoi johtaa esimerkiksi jonkin sovelluksen hetkittäinen jäätyminen. Satunnaisesti puhelimen avattuani huomasin puhelimen käynnistyneen uudestaan. Kaatumisten määrä oli aivan liian suuri ja syyt kaatumisille vaikuttivat heppoisilta. Tilanne on luultavasti parannettavissa tulevien päivitysten myötä, mutta nykyisellään Onea käyttäessä täytyy olla varautunut syöttämään pin-koodia uudestaan jopa useita kertoja viikossa. CyanogenMod tunnetusti sisältää uutiskynnyksenkin ylittäneitä bugeja, mutta Android-laajennusta on luvattu myös kehittää ja päivittää vielä ainakin kahden vuoden ajan.

OnePlus tarjoaa sivuillaan erittäin aktiivisen foorum-yhteisön, josta löytää vastauksia ja kokemuksia puhelimesta suomen kielellä. Sivuston vihjeet lienevät kullanarvoisia etenkin puhelimen ostoa suunnittelevalle.

OnePlus One on luvattu päivittää Android L -versioon 90 päivän kuluessa lähdekoodin julkaisusta.

Yhteenveto

Virallisesti Oneplus Onen saaminen vaatii kutsun, joka mahdollistaa puhelimen ostamisen puhelinvalmistaja OnePlussan kotisivuilta. Kutsujärjestelmä on erikoinen ja vaatii käytännössä usein käyttäjältä sitoutumista puhelimen ostoon näkemättä puhelinta. Kutsun saaminen vaatii lisäksi perehtymistä järjestelmään ja prosessi ostopäätöksestä itse laitteen saamiseen voi kestää helposti jopa kuukauden.

OnePlus Onen suurin heikkous on kiistatta puhelimen heikko saatavuus. Kysyntä on julkaisusta asti ollut merkittävästi saatavuutta suurempaa ja käyttäjältä vaaditaan ostoprosessissa malttia. Lisäksi puhelin vaikutti kärsivän merkillisistä lastentaudeista, kuten kaatuilusta ja yhteysongelmista. CyanogenModin kamerasovellus oli toisaalta kiitettävän monipuolinen, mutta sisälsi oppimiskäyrää ja toimi osittain epäloogisesti.

Hyvistä puolista on sanottava, että One tuntuu hintaansa arvokkaammalta puhelimelta. Se ei häviä kilpailijoilleen tärkeissä ominaisuuksissa, kuten designissa, akkukestossa, suorituskyvyssä, kamerassa tai käyttöliittymässä juuri ollenkaan, vaikkakin samaan hengenvetoon on sanottava esimerkiksi Galaxy S5- ja LG G3 -älypuhelinten olevan vakaampia ja viimeistellympiä laitteita paremmalla laatuvaikutelmalla. Onen suurin heikkous ja vahvuus on samaan aikaan CyanogenMod, joka toisaalta ei tarjoa täysin valmista käyttökokemusta, mutta on erittäin mukautuva ja usein päivittyvä. Lisäksi kannattaa muistaa, että vaikka Onea usein verrataan markkinoiden parhaisiin laitteisiin ja se ei ehkä aivan samalla tasolle yllä, niin on se omassa hintaluokassaan aivan varmasti markkinoiden suorituskykyisin älypuhelin.

Testipuhelimen Puhelinvertailulle tarjosi TabletShop.fi.

OnePlus One

Käyttäjien kokemukset ja kommentit (23)

JoniS
JoniS

1

Mikähän ohjelmisto versio teillä oli testin aikana? Itsellä ei ole vajaan kuukauden todella aktiivisella käytöllä kaatunut/jumittanut/bootannut kertaakaan.(ei edes yksittäinen sovellus)

Olisiko paikallaan mainita selkeämmin että lamppu ja kamera voidaan aktivoida kun näyttö on pois päältä ja siihen piirretään kuvio nyt tuosta ei sitä kuvaa päähän saa, Myöskin "tap-to-wake" on ihan näppärä ominaisuus jos haluaa chekata ilmoitukset/kellon ilman että ottaa puhelinta käteen siitä pöydältä.

Elekomennot ei myöskään voi taskussa aktivoitua vaikka tuolla niin lukee, se tarkastetaan "läheisyys anturilla" että onko puhelin taskussa yms. Tämän voi helposti todeta laittamalla sormen siihen anturin päälle ja piirtelee niitä eleitä niin mitään ei tapahdu.

PS. Itsellä OnePlus:salta ostettu "aito" versio.

Vastaa
Ketola
Ketola

2

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti JoniS:

Mikähän ohjelmisto versio teillä oli testin aikana? Itsellä ei ole vajaan kuukauden todella aktiivisella käytöllä kaatunut/jumittanut/bootannut kertaakaan.(ei edes yksittäinen sovellus)

Olisiko paikallaan mainita selkeämmin että lamppu ja kamera voidaan aktivoida kun näyttö on pois päältä ja siihen piirretään kuvio nyt tuosta ei sitä kuvaa päähän saa, Myöskin "tap-to-wake" on ihan näppärä ominaisuus jos haluaa chekata ilmoitukset/kellon ilman että ottaa puhelinta käteen siitä pöydältä.

Elekomennot ei myöskään voi taskussa aktivoitua vaikka tuolla niin lukee, se tarkastetaan "läheisyys anturilla" että onko puhelin taskussa yms. Tämän voi helposti todeta laittamalla sormen siihen anturin päälle ja piirtelee niitä eleitä niin mitään ei tapahdu.

PS. Itsellä OnePlus:salta ostettu "aito" versio.

Tällä hetkellä edelleen testissä olevassa laitteessa on käytössä CyanogenMod 11.0-XNPH33R.

Myös tällä laitteella (64GB Sandstone black, "aito" global version) esiintyy jumittelua ja ohjelmien kaatuilua. Etenkin Google Maps kaatuu todella usein navigoinnin aikana. Tämä voi liittyä esim. tekstissäkin mainittuun 3G-yhteyksien huonoon laatuun. Kertaalleen puhelin on myös pudonnut "äänettä" verkosta, jolloin kaikki indikaattorit viittasivat siihen, että kaikki on kunnossa. Puhelimella tai puhelimeen ei vain voinut soittaa, eivätkä mitkään datayhteydet toimineet.

Kameraelettä (ympyrä) lukuunottamatta jouduin ottamaan kaikki kosketuseleet pois käytöstä. Lamppu meni muutaman kerran, kun puhelimen laittoi taskuun siten, että näyttö osoitti kohti reittä. Vielä helpommin musiikkisoittimen pyyhkäisyeleet (kaksi sormea pystysuunnassa) aktivoituivat, kun puhelimen laittoi taskuun. Lähes aina puhelin alkoi soida itsekseen taskussa.

Vastaa
Teamy
Teamy

4

Mikähän on tuon kuvassa näkyvän sää-widgetin nimi? Ihan siistin näköinen verrattuna androidin alkuperäiseen widgettiin.

Vastaa
JoniS
JoniS

5

@ketola

Itselle varmaankin valikoitunut sitten "valio" yksilö, kun ei temppuile :). Olen kyllä lukenut noista datayhteys ongelmista oneplussan forumilta, mutta itsellä pelaa ongelmitta ainakin toistaiseksi vielä.

Olisi varmaan laadun tarkkailun suhteen "pientä" parantamisen varaa sitten.

@teamy
cLock

Vastaa
Teamy
Teamy

6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti JoniS:


@teamy
cLock

Mitenhän tuon kyseisen sovelluksen löytää? Play-kauppaan ku kirjottaa hakusanan "cLock" niin löytyy tuhat eri kellosovellusta eikä ainakaan ensimmäisten sadan joukossa tuon nimistä ollut. :d

Vastaa
Agent_007
Agent_007

7

Lainaus:

Kertaalleen puhelin on myös pudonnut "äänettä" verkosta, jolloin kaikki indikaattorit viittasivat siihen, että kaikki on kunnossa. Puhelimella tai puhelimeen ei vain voinut soittaa, eivätkä mitkään datayhteydet toimineet.


Itsellä sama. Tosin epäilen omalla kohdalla ongelmaksi Saunalahden verkkoa, jonka kanssa on vuosien varrella ollut kaikenlaista ongelmaa Android-luurien kanssa (mm. verkossa väärä kellonaika, datayhteyksien katkeilut, kuuluvuuden suuri vaihtelu paikalla ollessaan).

Itsellä kyseessä on myös ensimmäinen luuri flip coverin kanssa, ja täytyy kyllä sanoa, että se helpottaa huomattavasti tällaisen suuremman puhelimen käyttöä.

Kevyemmässä käytössä akku kestää noin viikon.

Vastaa
rockknee
rockknee

9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Teamy:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti JoniS:


@teamy
cLock

Mitenhän tuon kyseisen sovelluksen löytää? Play-kauppaan ku kirjottaa hakusanan "cLock" niin löytyy tuhat eri kellosovellusta eikä ainakaan ensimmäisten sadan joukossa tuon nimistä ollut. :d

Chronus on sen sovelluksen nimi. Samoilta kehittäjiltä kuin tuo cm:n kellokin mutta julkaistu erillisenä widget sovelluksena play kaupassa.

Vastaa
Teamy
Teamy

10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Agent_007:

https://play.google.com/store/apps/details?id=com.dvtonder.chronus

@JoniS & @Agent_007: Kiitos :)

Vastaa
JoniS
JoniS

11

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Teamy:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti JoniS:


@teamy
cLock

Mitenhän tuon kyseisen sovelluksen löytää? Play-kauppaan ku kirjottaa hakusanan "cLock" niin löytyy tuhat eri kellosovellusta eikä ainakaan ensimmäisten sadan joukossa tuon nimistä ollut. :d

Dashclock widget on aika samanlainen ellei sama(?) kannattaa kokeilla.
Tai ->
Lataa "cm apps" niminen softa niin sitä kautta saa tuon täysin saman.

Edit. Hidas...en tiennytkään että löytyy chronus nimellä storesta suoraan.

Vastaa
Pihlis12
Pihlis12

12

Itse olen huomannut vastaavaa signaalin heikkoutta ja myöskin noiden appsien kaatumisia / jumituksia. Mm. valokuvan muokkaus ei käynnistynyt. Myöskin puhelimen mukana tullut laturi hajosi 2 käyttökerran jälkeen. Kunhan nuo ongelmat saadaan korjattua tämä on hyvä puhelin. Omasta kokemuksesta Nexus 5 kyllä vie voiton tästä luurista. Kamera tässä puhelimessa on kyllä mielestäni hyvä.

Versio 33R

Vastaa
Dawn121
Dawn121

13

Minulla ei ole ollut yhtäkään sovelluksen kaatumista ollenkaan koko puhelimen elinkaaren aikana (kuukausi ollut käytössä), softaversio 33R. Puhelimen WLAN, 3G ja LTE -verkkojen vahvuus on kyllä surkeaa luokkaa. Toivotaan, että softapäivityksellä korjaantuu.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Jepulisjuu (vahvistamaton)

15

Aika iso juttuhan ton Opon kanssa taisi olla se, ettei tue tätä 800mhz verkkotyyppiä jota Suomessakin käytetään. Itse huomasin omassa käytössä, että LTE-verkkotyyppiä käytettäessä kaikki on surkeaa aina datanopeuksista äänenlaatuun, kun säätää prefer 3G niin kaikki toimii niinkuin pitääkin. Eipä paljoa haittaa kun ei sitä 4g-liittymää löydy muutenkaan... Eikä omakaan OPO ole kyllä kaatunut kertaakaan käytössä, siellä on jotain kurasoftaa selkeästi puhelimessa :)

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
salmelas (vahvistamaton)

17

Taisivat juuri panna vaihtokannet holdiin, kun dyi ihmiset ovat rikkoneet luurejaan vaihtokansituunauksessa.

Onko tuo 4G toimimattomuus vahvistettu. Olen just päivittämässä saunalahtelaista 4G opoon. Jääköön vielä tekemättä. Mut kertokoon ken tietää varmasti!

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
salmelas (vahvistamaton)

18

Onko tuohon 4G ongelmaan vahvistusta. Olen just päivittämässä opoa saunalahtelaista 4Gtä. Taidan odottaa viel hiukan. Varmoja vahvistuksia odotan niiltä ken tietää.

Vastaa
JoniS
JoniS

19

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti salmelas:

Onko tuohon 4G ongelmaan vahvistusta. Olen just päivittämässä opoa saunalahtelaista 4Gtä. Taidan odottaa viel hiukan. Varmoja vahvistuksia odotan niiltä ken tietää.

mikä 4g ongelma? 800mhz taajuutta luuri ei tue muttei tuo haitaksi ole juurikaan, sitä käytetään vain harvaan asutulla alueella ja se ei yllä edes kunnon 4g nopeuksiin, joten se on yksi ja sama onko 3g verkossa vaiko 4g(800mhz)

Vastaa
No5toimii
No5toimii

20

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti G0lden_Kebab:

Olis varmana ihan hyvä puhelin, mutta niin hel*etin vaikea saada ostettua että päädyin ostamaan muun.

Aidon Oneplus Onen kansainvälisen version saatavuus on parantunut, vaikka kutsumenettely jatkuukin vielä pitkään. Ennakkotilaus on tulossa kutsumenettelyn rinnalle lokakuun lopulla. Kutsun saatuaan puhelimen saa heti, kun taas ennakkotilaaja joutuu odottamaan huomattavasti pitempään. Veikkaan ennakkotilaajan aluksi joutuvan odottamaan jopa useita kuukausia.

Kansainvälisen version saa tällä hetkellä arvioni mukaan alle kuukaudessa käteensä, jos ilmoittautuu juuri nyt OPO:n foorumin kutsujen jonotuslistalle. link

Testissä olleen Kiina-versiosta nettimyyjän modaama kansainvälinen versio kärsi ilmeisesti ongelmista, joista oma OPO:n aito kansainvälinen versio ei ole kärsinyt. Ei moitteen sijaan. Olen tyytyväinen.

Vastaa
hevis
hevis

21

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ketola:

Kertaalleen puhelin on myös pudonnut "äänettä" verkosta, jolloin kaikki indikaattorit viittasivat siihen, että kaikki on kunnossa. Puhelimella tai puhelimeen ei vain voinut soittaa, eivätkä mitkään datayhteydet toimineet.

Tämä kuulostaa aivan samanlaiselta mistä pari kaveriani ovat valittaneet. Kummallakaan ei ole kyllä oneplussaa vaan toiselta löytyy joku LG:n puhelin (4X?) ja toiselta Lumia. Ainoa yhteinen tekijä on Saunalahden liittymä.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
JaImari (vahvistamaton)

22

Minulle pitäisi tänään kolahtaa postiin ko.kampe. Kertokaapa mistä noita kuoria ja näytönkalvoja ynnä muita lompakkokansia kannatta/on edullisinta tilata?

Vastaa
Pihlis12
Pihlis12

23

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti JaImari:

Minulle pitäisi tänään kolahtaa postiin ko.kampe. Kertokaapa mistä noita kuoria ja näytönkalvoja ynnä muita lompakkokansia kannatta/on edullisinta tilata?

Ebay/amazon

Vastaa

Kokemuksia tästä tuotteesta? Kommentteja arvostelusta? Kerro!

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.