Nokia korjasi Lumia 900:n yhteysongelman

Nokia korjasi Lumia 900:n yhteysongelman
Nokia on korjannut viime viikonloppuna Yhdysvalloissa julkaistussa Lumia 900 -puhelimessa havaitun yhteysongelman, joka aiheutui muistinhallinnassa olleesta virheestä.

Ongelma näkyi käyttäjälle niin, että tietyissä tapauksissa dataverkkoon yhdistäminen ei onnistunut. Nokia myönsi ongelman olemassaolon pian ja lupasi julkaista korjauksen huhtikuun 16. päivän tienoilla. Kuluttajille luvattu 100 dollarin hyvitys on voimassa 21. päivään asti. Asiakkaat voivat myös vaihtaa puhelimen uuteen mikäli kokevat ohjelmistopäivityksen turhan hankalaksi.

Lumia 900:n aloitusmyynnistä on saatu muutamia positiivisia signaaleja. Puhelin on noussut Amazonin listauksen kärkisijoille ja AT&T:n mukaan myynti on ylittänyt odotukset. Deutsche Bankin Kai Korscheltin mukaan Nokia saattaa päästä noin 680.000 myytyyn Lumia 900:aan (Yhdysvalloissa) kuluvan kvartaalin aikana. Ellei kuluttajat ole kiinnostuneita tuotteesta, niin silloin myynti voi hänen mukaansa tyssätä 140.000 kappaleeseen.

Kirjoittaja: Manu Pitkänen @ 14. huhtikuuta, 2012 10:25
Tägit
Nokia AT&T Windows Phone Nokia Lumia Windows Phone Mango Windows Phone 7.5 Nokia Lumia 900
Mainos - kommentit mainoksen jälkeen
  • 6 kommenttia
  • akse

    680k Q2 aikana? Luulis et vähä enemmän jos Q1 oli 2M? Onks tää nyt vaan nää Lumia 900?

    Millois noi 900:t tulee muille markkinoille.. siitä vähän riippuu miten menevät kaupaksi.

    14.4.2012 12:18 #1

  • teppoI

    @1

    Kyse on juurikin Lumia 900:sta jenkkimarkkinoilla, mitä uutinen muutenkin koskee. Selvennän tuota kohtaa.

    14.4.2012 12:24 #2

  • TemeTee

    Miksei mekin voida olla yhtä tyhmiä kuin jenkit? Saatais uus puhelin naarmuttuneen tilalle jos ei muka osata päivittää puhelinta.

    14.4.2012 18:12 #3

  • akse

    @2 Jees :) Ei paha jos ton verra pelkästää jenkeissä yhdellä operaattorilla (toistaiseks)

    15.4.2012 08:13 #4

  • toope

    Kannattais testata niitä puhelimia ennen kuin laittaa niitä myyntiin.

    15.4.2012 10:00 #5

  • perhana

    Milloinkahan tähän mun android-luurin vastaavaan ongelmaan tulee päivitys, eli ei aina muodosta data-yhteyttä vaan ilmoittelee joskus että verkko ei ole käytettävissä ja voi jäädä elintärkeät säätiedot päivittymättä widgettiin... puhelin on toki vasta 3 vuotta vanha milestone eli eikai sillä korjauksella vielä kiire, ja tokihan tämä androidissa on vain ominaisuus, eikä vika.

    15.4.2012 13:09 #6

© 2018 AfterDawn Oy