Windows Phone Tango -versiosta kuvia ja uusia tietoja

31
Teemu Laitila

Windows Phone Tango -versiosta kuvia ja uusia tietoja
Halvemman hintaluokan puhelimiin suunnatusta Windows Phone Tango -versiosta on julkaistu kuvia. Microsoftin odotetaan esittelevän Tangoa virallisesti parin viikon päästä MWC-messuilla. Tango-version pääasiallinen tarkoitus on laskea laitteistovaatimuksia siinä määrin, että Windows Phone -puhelimet kykenisivät kilpailemaan Androidin kanssa myös halvemmissa hintaluokissa.

Venäläisen WP7forum-sivuston julkaisemien tietojen mukaan Tangon uusia ominaisuuksia ovat mahdollisuus yhteystietojen tallentamiseen SIM-kortille, verkkovierailujen eli roamingin tarkempi hallinta sekä useampien liitetiedostojen hallinta yhdessä MMS-viestissä. Lisäksi Tangon mukana kerrotaan tulevan tuki videoviesteille.




Samaisen lähteen mukaan Tango-puhelimilta vaadittaisiin vain 256 megatavun keskusmuistia nykyisen 512 megatavun sijaan. Myös kameran kennon megapikseleiden vähimmäismäärä tiputetaan kolmeen megapikseliin.



Erityisesti pienemmästä muistimäärästä johtuen kaikki Windows Phone Marketplace -kaupan sovellukset kuten pelit eivät tule pyörimään kunnolla Tango-versioon perustuvilla alemman hintaluokan puhelimilla. Venäläisten julkaisemien ruutukaappausten perusteella halvempien puhelinten omistajille näytetään ilmoitus muistin riittämättömyydestä, jos käyttäjä yrittää asentaa enemmän muistia vaativia sovelluksia.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentit (31)

Anonyymi käyttäjä
KK 456 (vahvistamaton)

1

Yhteystietojen tallentaminen SIM-kortille. Ällistyttävää! Uskomatonta! Kehityksen etulinjassa nämä Windows-Phonet.

Vastaa
tonkie
tonkie

2

No kyllä mä tuota SIM-kortille tallentamista arvostan. Kun ottaa huomioon, että omassa iPhone 4:ssa sitä ominaisuutta ei ole, vaan luuria vaihtaessa pitää kikkailla gmail exchangen tai itunes-outlook-mikä ikinä kikkareiden välillä.

Ja kyllä tulee olemaan aika kova sana jos toimii 256MB muistilla, kun android tarttee vähintään sen 512MB ja ei juuri mitään käynnissä, että toimii lagimatta.

Vastaa
Jarissimo
Jarissimo

3

Kyllähän androidkin toimii riisuttuna vaikka sadalla megalla, mutta ongelmia tulee kaiken muun kanssa. Eli kuten tässäkin uutisessa esitellään, että kaikki sovellukset ei toimi.. tuhoontuomittu tie asiakastyytyväisyyden kannalta. Yhden luurin saavat myytyä per asiakas, mutta seuraavaksi ostavat jotain muuta kuin wp:tä, sillä käyttäjä vittuuntuu tuommoisiin ilmoituksiin varmasti. Eikä perus maija tajua, että kyse on siitä, että meni säästämään väärässä kohtaa.

Haluan muuten nähdä miten pidetään useampi välilehti auki selaillessa tuolla muistimäärällä? Ja jos taustalla sattuisi vielä olemaan musiikkisoitin päällä niin ilmoittaako tuo että valitettavasti puhelinmallisi ei tue muistin vähyyden takia normaalia käyttöä?..

Toivottavasti tuon strategian isä ei ole ollut kauhean kovapalkkainen.. olisi äkkiseltään luullut, että tekniikan kehittyminen ja halventaminen olisi tuonut saman edun laskematta mitään kriteerejä. Ja millä laskukaavalla on oikeasti järkevää säästää muistissa 256mt? Maksaisiko se pari egeä?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Sillattiis (vahvistamaton)

4

@3

Näinhän se menee jo Androidin kanssa. Ihmiset ostavat halvan Androidin ja sitten kun se tahmaa hulluna niin päättävät seuraavalla kertaa panostaa kunnolla ja ostavat iPhonen. Halvat Androidit syövät Androidin mainetta todella kovaa vauhtia. Tosin niin tekee myös Samsungin toimet. Esim toivat Galaxy S:lle todella bugisen päivityksen ja jättivät sen viimeiseksi. Käyttäjät kiittävät.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
turhaa mollaamista (vahvistamaton)

5

@4

Samsung Galaxy S mallista ja sen bugeista on turha keskustella vielä,koska kehitys on kehittynyt ja SGS 2 on ollut markkinoilla jo yli 6kk.Toimii (väh.) yhtä hyvin,kuin Windows Phone 7.5.

Vastaa
Agent_007
Agent_007

6

Lainaus:

Ja millä laskukaavalla on oikeasti järkevää säästää muistissa 256mt? Maksaisiko se pari egeä?


RAM-muisti on todellakin halpaa, joten siinä säästäminen on omastakin mielestä todella paha virhe, kun nykyiset muistitekniikat eivät edes syö akkua kuin nimeksi. Esim. Bladessakin on 512 megatavua muistia, ja kyseessä on satasen luuri. Oikea tapa tiputtaa tuota laitteen hintaa olisi avata noita rautamarkkinoita kaikille halukkaille, jolloin valmistajat voisivat käyttä halvempia toteutuksia kuin esim. nykyiset Snapdragon QSD8X50, MSM7X30, ja MSM8X55.

Esim. Bladeen ARMv7-suoritin, gyroskooppi ja parempi kamerasensori eivät maksa montaa euroa lisää, ja speksit olisivat silloin nykyisten vaatimusten mukaiset.

Vastaa
Jarissimo
Jarissimo

7

SAmaa mieltä, että Androidilla on myös sama ongelma ja Apple vie varmasti osan pettyneistä käyttäjistä. Tosin pettymyksiä tulee myös tuolta omenaleiristä, joten osa tulee sieltä sitten Androidille.

Androidilla tuo ongelma oli suurimmillaan kun markkinoille lykättiin HTC Wildfiren ja HTC Legendin tasoisia laitteita, jotka ovat yksinkertaisesti vain liian hitaita pyörittämään niissä olevaa softaa (vika ei ole androidin vaan enemmänkin valmistajien, jotka työntävät androidin päälle mitä kummallisempia Sense tms.. kokemuksia).

Nykyään on kohtuullisen turvallista ostaa mikä tahansa Android luuri, ei ne enää juurikaan tahmaa. Android puolella suurin huolenaihe on tosiaan nuo päivitykset, mitkä tulevat auttamattoman myöhään kaikkiin paitsi Googlen luureihin. Suurin ongelma päivityksissä on tietoturva, mistä valmistajat eivät jostakin syystä halua näköjään huolehtia.

Paljon on myös kiinni valmistajasta, mutta nykyään kaikki valmistajat ovat aika surkeita tarjoamaan tukea ja hyvitystä omista virheistään.. Applella kuuluvuusongelma korjataan kortsulla ja herätys ei toimi ikinä alkuvuodesta.. HTC ei saa desire Z:n ääkkösiä toimimaan vaan luuri pitää rootata ja muokata käyttiksen tiedostoja tekstieditorilla, että toimii kuten sen on suunniteltu.. Samsungillakin on tuon Galaxy S:n kanssa ollut vaikka mitä.. Nokiallakin ongelmia oikeastaan kaikkien luurien kanssa.. muista valmistajista en niin paljoa tiedäkään..

Vastaa
squi
squi

8

@6, sinänsähän tuo rautamarkkinoiden vapauttaminen olisi kätevää, mutta aiheuttaisi tulevaisuudessa samat ongelmat laitekannan fragmentoitumisessa kun mikä Androidia vaivaa tällä hetkellä.

Microsoft pystyy vielä näille muutamille tuetuille piirisarjoille toimittamaan päivitykset samaan aikaan eikä uusien versioiden saamiseksi tarvi odottaa aina, että valmistaja saa uudet koodit käännettyä omalle raudalleen.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

9

6@
>eivät maksa montaa euroa lisää

Halppisluuriin euro lisää rautaan on todella iso summa, useampia repii budjetin totaalisesti.

500 taalanpuhelimessa euro on helpompi uhrata, jos sillä saa jotain todellista lisäarvoa.

Vastaa
ArttuH5N1
ArttuH5N1

10

Tämä vaikuttaa kyllä hyvältä jutulta. Saadaan WP:tä halvempaan hintaluokkaan, toivottavasti kauheasti ominaisuuksia/sulavuuttaa uhraamatta.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
jepajuudas (vahvistamaton)

11

@7
"Nykyään on kohtuullisen turvallista ostaa mikä tahansa Android luuri, ei ne enää juurikaan tahmaa."

Ok tässä on kyseessä tabletti, mutta uusinta uutta ja tuplaprosessorilla.
http://www.iltalehti.fi/digi/2012021615213714_du.shtml
"Varsinkin nettiselailussa käyttökokemus on välillä tahmaista. Hitautta on havaittavissa ajoittain myös kamerasovelluksen käynnistämisessä."

Myös kovasti mehutetusta SGS2:sta saa lukea tahmaamisesta.

iPhonea haukutaan monesta asiasta ja syyttä, mutta ei juuri tahmaamisesta. WP:stä puuttuu paljon enemmän tai lähinnä vähemmän tarpeellisia featureita, mutta tahmaamisesta ei ole juurikaan ollut valitusta.

Vastaa
Jarissimo
Jarissimo

12

Iltalehti nyt on pikkasen huono paikka mihinkään arvosteluun, mutta ei siitä sen enempää. Eli kyllä joka laite saadaan nykyisin tahmaamaan. Tahmaa minun i7:lla varustettu tietokonekin jos sitä rasitetaan tarpeeksi. Luurien tahmaamista nettisivuilla tuskin voidaan välttää koskaan, no flash tuen poistaminen auttaa asiaa, mutta ei html5kään ole ihan kevyttä, eli jatkossa tulee muutkin kuin android luurit tahmaamaan.
Nykyisellään on hieman epäreilua vertailla alustoja keskenään mikäli toisella näytetään kaikki sisältö ja kilpailevalla ei, kun ei voida..
Sgs2 ei kyllä tahmaa jos siellä ei ole repullista softia taustalla (sekin on androidissa mahdollista), mutta tahmaisi iphonekin jos siinä olisi rajoittamaton moniajo, jota moni arvostaa. Minulla ei siis ole sgs2sta vaan olen sitä vain testaillut, kuten olen iphonejakin sekä wp:tä.

Sitten aiemmalle kommentoijalle, jonka mielestä 500e luuriin on helpompi uhrata euro rautaan.. tuo euron tuoma lisäarvo näkyy huomattavasti helpommin siinä halvassa luurissa ja jos rautaan lisätään euro niin järjellä ajateltuna sen ei tarvitse näytellä mitään osaa lopullisessa hinnassa sillä kun nyt puhutaan muistin määrästä niin tuo euro voi hyvinkin olla se euro jonka vuoksi tämä asiakas ostaa seuraavaksikin puhelimeksi saman valmistajan puhelimen. Kun hän ei ole kerennyt kyrpiintymään ainaiseen tökkimiseen sekä marketin piruiluun, ettei sun romuluuris tue kyseistä softaa..

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

13

12@
> jos rautaan lisätään euro niin järjellä ajateltuna sen ei
> tarvitse näytellä mitään osaa lopullisessa hinnassa

Sitten se pitää nyhtää jostain muusta pois.-> epätasapainoinen kokonaisuus. Muuten se kertaantuu lopuhinnassa.

Halvan WP puhelimen idea on tuoda puhelin tarjolle myös kehittyville markkinoille, pieneen rahaan.

>niin tuo euro voi hyvinkin olla se euro jonka vuoksi tämä asiakas
>ostaa seuraavaksikin puhelimeksi saman valmistajan puhelimen.

Halvemmalla hinnalla pyritään saamaan se luurin hinta sille tasolle että asiakkaalla on varaa ostaa ja myöhemmin ostaa myös samaa sarjaa.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Mmikkis (vahvistamaton)

14

@12 "mutta ei html5kään ole ihan kevyttä, eli jatkossa tulee muutkin kuin android luurit tahmaamaan."

Ei kyllä se taitaa jatkossakin olla android mikä tahmaa. Html5 on itseasiassa aika kevyttä, ei se voi olla raskasta jos 2009 vuoden iPhone 3gs pystyy pyörittämään sitä ongelmitta, myös WP7 luureissa on erittäin hyvä html5 tuki. Jostain syystä androidin html5 tuki on ainakin toistaiseksi säälittävää:

http://www.youtube.com/watch?feature=pl...vdChE7xzU#t=64s lumia 710 viä galaxy nexusta 6-0 html5 testeissä.

Vastaa
Kuveerty
Kuveerty

15

Kevyesti vähiten tahmaavat mitä olen käyttänyt ovat WP ja iPhone. Huippusymbianit tökkineet enemmän kuin huippuandroidit, mutta huonommissa laitteissa Androidi tökkii jopa enemmän. Sulavuudessa on iPhone kyllä vieläkin kärjessä, iOS on vaan niin hyvin optimoitu ja jättämällä moniakin asioita pois on siitä tullut noin sulava.

Ikinä en ole iPhonea kuitenkaan siis omistanut tietyistä tässä mainitsemattomista syistä. Android ei toimi edes tuossa juuri tälläkin hetkellä edessäni pöydällä olevassa Galaxy Notessa (1.4Ghz tuplaydinprossu, 1GB rammia muistaakseni) niin hyvin kuin esim. iPhone 4 toimii. Tai siis, toimii, mutta juuri tuo tökkiminen. Ominaisuudet; mitä puuttuu ja mitä ei jääkööt omaan lukuunsa.

Tosiaan toivottavasti ei nyt käy niin että WP jakaantuu myös ja leviää "huonotehoisiin" puhelimiin. Androidin mainetta se on pilannut jo harmittavasti.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

16

14@
>Html5 on itseasiassa aika kevyttä, ei se voi olla raskasta jos 2009
>vuoden iPhone 3gs pystyy pyörittämään sitä ongelmitta,

Ei kerro koko totuutta, HTML5 on niin laaja kuvaus, yhtähyvin voi sanoa että tuore moniydin PC hyytyy HTML5 sovelmassa.

WP yksi idea on siinä että asiat on hyvin tarkasti kontroloitu, eli vaikka tehdään pienemmällä raudalla puhelimia voidaan taata että jouheva käyttökokemus säilyy. Valmistajia ja softantekijöitä ei päästetä ylimittaan rerusseja.

Softanjakelu kun on keskitettyä niin taviskäyttäjä ei pääse tunkeen luuriin kamaa mihin hänen luurin rauta ei riitä.

Tästä seuraa se että kalliimmat mallit pystyy tarjoamaan selkeämpää ja näkyvämpää lisäarvoa, halppismallit eivät aiheuta infalaatiota ylemmänluokan markkinoita samalla tavalla kuin alustalla jossa paperilla erot ovat vain kryptisiä Mhz, MB, Mpx ja " yksiköitä.

Vastaa
Agent_007
Agent_007

17

Lainaus:

sinänsähän tuo rautamarkkinoiden vapauttaminen olisi kätevää, mutta aiheuttaisi tulevaisuudessa samat ongelmat laitekannan fragmentoitumisessa kun mikä Androidia vaivaa tällä hetkellä.


Tämä fragmentoituminen on edessä joka tapauksessa, koska Windows Phonen on tuettava jatkossa uusia näyttöjen resoluutioita, näytönohjaimia, kaksiydinsuorittimia jne. jos tarkoitus on kilpailla Androidia ja iOS:ää vastaan. Itse hain takaa lähinnä sitä tilannetta, että kerran vuodessa napattaisiin mukaan yksi uusi tuettu alusta. Esim. viime vuoden lopulla olisi ilmoitettu Samsung Exynos 3110:n tulevan yhteensopivaksi. En siis sitä, että kuka tahansa saa tehtyä Windows Phone -puhelimen, koska se ei toimi WP:n kanssa.

Lainaus:

Halppisluuriin euro lisää rautaan on todella iso summa, useampia repii budjetin totaalisesti.


Microsoft syytää muutenkin Windows Phoneen niin paljon rahaa, joten halvempaa olisi uhrata muutama miljoona mainoseuroa siihen, että sovelluskehittäjät voivat aina luottaa siihen, että muistia on vähintään 512 megatavua (eikä tartte lueskella kuluttajien hampaidenkiristelyviestejä netistä). Esim. iPhone 4S:n nopea 512 megatavun LP-DDR2-muistipala maksoi viime vuonna noin 9,10 dollaria.
http://www.isuppli.com/Teardowns/Market...hat-Counts.aspx
noissa edullisimmissa puhelimissa voi huoletta käyttää hitaampaa muistia, koska se ei jarruta suorituskykyä, joten jos homma on ollut parista dollarista kiinni niin IMHO joku tehnyt pahan virheen.

Vastaa
Jarissimo
Jarissimo

18

Ios on kyllä minunkin mielestäni ehdottomasti tökkimättömin paketti, mutta siihen on ihan selkeät syyt. Rajoittuneisuus on se syy ja se toimii applelle sekä sen asiakkaille, minulle ei niinkään.

Html5 on kevyempää kuten esimerkiksi flash, joissakin käyttökohteissa. Aika näyttää miten jatkossa kun sillä aletaan rakentelemaan esimerkiksi mainoksia.. nykyisin flash mainokset ovat olleet varmaankin applelle etu, sillä niitä ei kukaan kaipaa ja ne eivät ole tahmanneet selailukokemusta. Jatkossa html5den aikana tätä etua ei kuitenkaan ole.

Nykyisestä tuesta ei ole hirveästi kokemusta, eikä sillä oikeastaan vielä olekaan merkitystä. Työpöytäpuolella chrome käsittääkseni tukee sitä oikein hyvin joten luulisin tulevien android selaimienkin tukevan.. safari on tässä käsittääkseni ykkönen nykyisin niin työpöytä kuin mobiilipuolellakin..

Toivottavasti tuo wp nyt kuitenkin pysyy käytettävänä tehojen pienentymisestä huolimatta.
OT..
Olen tässä emännälle itsimässä hänen ensimmäistä älyluuria ja tekisi mieli suositella tuota uutta Lumiaa, mutta aika karua luettavaa oli kun siitä lueskelin. Nämä siis wp käyttikseen liittyviä ongelmia ja käsittääksenii näitä ei vielä ole korjattu.
-yhteystiedoissa ei voi rajata näytettäväksi vain tietoja joissa on puhelinnumero.. todella ärsyttävää kun tilillä on satoja sähköpostiyhteystietoja joihin ei ole pitänyt yhteyttä miljoonaan vuoteen.
-haku ei ole käyttiksen laajuinen, esimerkiksi kalenterissa ollessa haku hakee netistä. Taitaa olla viel niin että joutuu väkisinkin hakemaan bingillä, mikä ei minusta edelleenkään ole tarpeeksi hyvä.
-lumiassa ei onnistu nettiyhteyden jakaminen vaikka wp sitä tukeekin
-tiedostojen lähetys bt:llä

Taidan kuitenkin odotella noiden mwc messujen yli ja katsoa mitä sieltä tulee..

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Robert7 (vahvistamaton)

19

Voisi kuvitella, että Microsoft tekee samanlaiset käyttisversiot puhelin puolelle, kuin tietokoneissakin. Sehän tarkottaisi sitä, että yksi käyttis eri versioilla. Kuluttajan on helppo ostaa tuotetta, koska versio Home Premium kertoo kuluttajille sen oleennaisen. Sitten yritykset ja muut tekniikasta kiinnostuneet ihmiset tietävät itselleen sen parhaan version ja ostaa sen. So simple, google ei tajunnut...

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

20

17@
>Microsoft syytää muutenkin Windows Phoneen niin paljon rahaa,
>joten halvempaa olisi uhrata muutama miljoona mainoseuroa siihen,
>että sovelluskehittäjät voivat aina luottaa siihen, että muistia
>on vähintään 512 megatavua

Ihanoikeasti, mitä softaa nyt ole koodaamassa, ilmeisesti jotain sellaista joka ei uppoa halppismalliin muutenkaan.

Koodajan pitäisi ainamiettiä muistinkäyttöä

Ei ongelma ole 3. osapuolen sovellukset, haasteellisein kohta on selaimen muistinkäyttö.

>(eikä tartte lueskella kuluttajien hampaidenkiristelyviestejä
>netistä).

Mitä hampaidenkiristystä ? meinaat että markkinoilla pitäisi olla vain yksimalli jota myydään halvalla ja kalliilla. Jos halppismallien hinta tuetaan rankalla kädellä, niin se syö yläpään menekkiä.

Halpamallin hintaa ei voi samassa suhteessa tukea palvelujen tuotto-odotuksilla, koske ne nimenomaan suunnataan markkinoille joissa koko elinkaaren liikevaihto on pienempi.


>Esim. iPhone 4S:n nopea 512 megatavun LP-DDR2-muistipala maksoi
>viime vuonna noin 9,10 dollaria.

Missä haarukassa ajattelet olevan halppis älypuhelimen komponenttikustannukset, siis piirilevystä ulkokuoriin. ei sinne kymmenentaalan yksittäisi puolijohteita pisteta.

>noissa edullisimmissa puhelimissa voi huoletta käyttää hitaampaa
>muistia, koska se ei jarruta suorituskykyä,

Kumpi on tärkeämpää käyttökokemus vai iso muisti ? ajat selkeästi isoa muistia koska olet valmis tinkimään käyttökokemuksesta.

>joten jos homma on
>ollut parista dollarista kiinni niin IMHO joku tehnyt pahan
>virheen.

WP markkinoille tulee erihintaisia malleja, eli löytyy myös ne jossa rautaan on pistetty paritaalaa enemmän, niiden hinta menee kuitenkin pitkäksi tietyillä markkinoilla.

Vastaa
3rd_party
3rd_party

21

@17 "Esim. iPhone 4S:n nopea 512 megatavun LP-DDR2-muistipala maksoi viime vuonna noin 9,10 dollaria."

Siinä vaiheessa kun tuo 9,1$ muodostaa lähes 10% puhelimen tavoitellusta myyntihinnasta, on se erittäin iso raha.

Vastaa
OJ_Ghost
OJ_Ghost

22

Täytyy muistaa, että puhelimet on todellisia massavalmistustuotteita. Sielä jo eurojen tai dollarien säästöt ovat suuria summia, kun valmistuserät on satojatuhansia jossei miljooniakin. Siinä voi pari euroa olla äkkiä miljoonan verran säästöä valmistajalle ja samalla kenties vielä katetta lisää, jolloin saadaan tuplahyöty, jos puhelimet menevät kaupaksi.

Eipä kait WP 7.5 Tango versiokaan vaadi, että muistia olisi vain 256MB? Luulisi, että niihin voidaan se 512:kin laittaa, jos niikseen valmistajat päättävät.

Halppispuhelimet on aina halppispuhelimia ja minusta on vain ERITTÄIN hyvä juttu, että jos kerta halppisluuri ei pyöritä huippuluurien ohjelmia (mikä nyt on TÄYSIN päivän selvä asia), niin siitä ilmoitetaan heti.

@3
Toki asiakas voi olla pahoillaan ilmoituksesta "et voi asentaa tätä ohjelmaa/peliä", mutta parempi niin, kuin että saa asentaa ja nakkaa luurin seinään, kun ohjelma ei edes käynnisty. Sit säästää lisää rahaa ja ostaa hieman kalliimman luurin.
Ja toiseks näillä halppis WP luureilla tähdätään varmasti vahvasti kehittyville markkinoille, jossa varmasti lisäohjelmien tarvekin on vielä vähäisempää, kun käyttäjät ovat suurelta osin aivan ensikertalaisia.

@5
Onko se hyvää asiakastyötä ja asiakastyytyväisyyden ylläpitoa, että julkaistaan uusi ja parempi laite korvaamaan edellistä kallista laitetta? En sen enempää tiedä SGS:n ohjelmistotilanteesta, mutta SGS II:sen markkinoilla olo ei ole vastaus huonoon tilanteeseen, jos eivät vaihda edellisiä malleja uusiin "takuun" piikkiin. ;)

Vastaa
Agent_007
Agent_007

23

Lainaus:

Kumpi on tärkeämpää käyttökokemus vai iso muisti ? ajat selkeästi isoa muistia koska olet valmis tinkimään käyttökokemuksesta.


Nuo muistit ovat puhelimissa tiedonsiirron osalta niin nopeita, ettei esim. 30 leikkaus niiden kellotaajuudessa näy. Eli mitään nykimistä ei luuriin sen takia tule, että käytetään hitaampaa muistia.
All of this tells us that the iPhone 4's A4 SoC has a 64-bit wide LPDDR1 memory interface with a 400MHz data rate. Multiply all of that out and you get peak theoretical bandwidth of 3.2GB/s. DDR memory interfaces are generally 80% efficient at best so you're looking at a limit of around 2.5GB/s. To put this in perspective, the A4 has as much memory bandwidth as the original AMD Athlon 64 released in 2003.
http://www.anandtech.com/show/4971/appl...w-att-verizon/5

Lainaus:

Siinä vaiheessa kun tuo 9,1$ muodostaa lähes 10% puhelimen tavoitellusta myyntihinnasta, on se erittäin iso raha.

Halpaan luuriin ei tietenkään laiteta tuota kallista muistia. Tuo oli vain lisäys siihen, että mitä muisti maksaa. Jos iPhonen kohdalla muistin tuplaus 256 -> 512 on maksanut 4,5 dollaria (oletus, että muistin hinta skaalautuu lineaarisesti tuossa hintaluokassa), ei se tuon Windows Phonen kohdalla ole edes sitä.

Lainaus:

Ihanoikeasti, mitä softaa nyt ole koodaamassa, ilmeisesti jotain sellaista joka ei uppoa halppismalliin muutenkaan.

Koodajan pitäisi ainamiettiä muistinkäyttöä

Ei ongelma ole 3. osapuolen sovellukset, haasteellisein kohta on selaimen muistinkäyttö.


PELIT. Windows Phone 7 on Androidia ja iOS:ää jäljessä erityisesti pelien tarjonnassa. Suurin osa App Storen kehittäjistä tekee pelejä, ja ne ovat myös myyntilistojen kärjessä, joten niitä kuluttajat myös haluavat. Pelifirmojen intoa tehdä pelejä laitteelle kuitenkin hillitsee se, jos alusta on pirstoutunut. Kaikissa WP-luureissa on kuitenkin ARM v7 -suoritin ja DirectX 9 -yhteensopiva näytönohjain (+suurehko näyttö), joten ne ovat teoriassa hyviä pelilaitteita.

Ja muistinkäyttöä ei Windows Phonella paljon hallita, kun natiivia koodia ei voi laitteissa vielä ajaa. CLR luottaa garbage collectoriin.

Tuo 256 megatavua on koko käyttöjärjestelmän käytössä oleva muisti. Eli mitä vähemmän sitä on, sitä herkemmin sovellukset swappaavat tai Windows Phone sulkee ne.

Lainaus:

Mitä hampaidenkiristystä ? meinaat että markkinoilla pitäisi olla vain yksimalli jota myydään halvalla ja kalliilla. Jos halppismallien hinta tuetaan rankalla kädellä, niin se syö yläpään menekkiä.

Se on varmaan, että kaikki kuluttajat eivät tiedä puhelinta ostaessa että tuo muistin määrä rajaa sen mitä sovelluksia laitteessa voi ajaa, ja että useampi sovellus vähemmän muistia omaavassa luurissa aiheuttaa enemmän swappaamista/sammuttamista taustalle. Eivätkä puhelinmyyjätkään tuota tod. näk. kerro. Eli sitten ihmiset ihmettelevät miksi kaverin Windows Phone -luuri toimii toisella tavalla kuin oma.

Eli jos halvoissa WP-puhelimessa pitää jostain karsia niin sitten lähdetään liikkeelle niistä kalleimmista komponenteista, eli näytöstä, kamerasta ja flash-muistista.

Vastaa
OJ_Ghost
OJ_Ghost

24

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Agent_007:

Se on varmaan, että kaikki kuluttajat eivät tiedä puhelinta ostaessa että tuo muistin määrä rajaa sen mitä sovelluksia laitteessa voi ajaa, ja että useampi sovellus vähemmän muistia omaavassa luurissa aiheuttaa enemmän swappaamista/sammuttamista taustalle. Eivätkä puhelinmyyjätkään tuota tod. näk. kerro. Eli sitten ihmiset ihmettelevät miksi kaverin Windows Phone -luuri toimii toisella tavalla kuin oma.

Eli jos halvoissa WP-puhelimessa pitää jostain karsia niin sitten lähdetään liikkeelle niistä kalleimmista komponenteista, eli näytöstä, kamerasta ja flash-muistista.


Eivät varmasti tiedäkään, mutta tietämättömän asiakkaan pitäisi kertoa myyjälle mitä haluaa, jolloin viimeistään myyjän tulisi osata kertoa laitteen ominaisuuksista. Luultavasti WP-luurien välillä myyjä kyllä kertoo, että "tässä on tämä halpa, se ei
osaa kaikkea, mutta tässäpä olisi tämä parempi malli...". ;)

Lisäksi tässä Tangon tapauksessahan järjestelmä itse osaa fiksusti kertoa käyttäjälleen, että kaikkia ohjelmia ei laitteeseen voi asentaa tai laitteessa käyttää teknisten rajoitusten takia. Edelleen uskon, että tämä harmittaa vähemmän, kun on faktaa tiedossa, kuin että ohjelmat saisi asennettua ja sitten ihmetellä juurikin "miksi kaverin Windows Phone -luuri toimii toisella tavalla kuin oma". ;)

Itse en kyllä lähtisi halvempien mallien näyttöä ainakaan karsimaan. Sillä laitteen näyttävyydellä (kosketusnäyttöpuhelimissa näyttö on ainakin 95 % roolissa) ja (näytön) käytettävyydellä laitetta myydään tavalliselle laitteisiin perehtymättömälle.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

25

23@
>512 on maksanut 4,5 dollaria (oletus, että muistin hinta skaalautuu
>lineaarisesti tuossa hintaluokassa), ei se tuon Windows Phonen
>kohdalla ole edes sitä.

Dollari on jo iso raha, kun senttejä viilataan. muista että se dollari on isoraha kokonais rautabudjetista. Muistia pitää olla riittävästi,mutta turhaan ei kannata tuhlata.

Ja meinaat että Apple on hassannut rahaa turhannopeaan muistiin ?



>Eli mitä vähemmän sitä on, sitä herkemmin sovellukset swappaavat
>tai Windows Phone sulkee ne.

Uutisen mukaan sovelustarjonta menee sen mukaan mitä laitteessa rerusseja.

>Eli jos halvoissa WP-puhelimessa pitää jostain karsia niin sitten
>lähdetään liikkeelle niistä kalleimmista komponenteista, eli
>näytöstä, kamerasta ja flash-muistista.

Paketin pitää olla tasapainoinen, joka osasta mietitään jokainen sentti. Halppismalleissa se massamuistikin on yleensä lisävaruste, näyttö ja kamera halpa, toiminta-aika suhteessa tärkeämpi.

>PELIT. Windows Phone 7

Pelit on WPlle tärkeä sarka, kaikkien pelien ei tarvitse olla raskaita. ja raskaiden pelien kohderyhmä on eri kuin halppisluurien ostajat.
Halppis koneiden käyttäjistä ei synny samanlailla liikevaihtoa kuin kalliimista, silloin ei voida tukea laitteen hintaa samassa mittakaavassa.



>Se on varmaan, että kaikki kuluttajat eivät tiedä puhelinta
>ostaessa että tuo muistin määrä rajaa sen mitä sovelluksia
>laitteessa voi ajaa,

WP puoli yrittää varmaan tuon ongelma ratkaista ja välttää niitä Android puolen ongelmia, missä kuluttajan on hyvin vaikea arvioida ostohetkellä mihin laitteen rerussit riittää.

Halppiskoneissa on paljon muitakin rajaavia tekijöitä, ei niiden ostajille ole nopeita 3G verkkoja käytössä, ei laadukkaita kameroita, ei isoja massamuisteja, ei NFCtä jne.

Markkinointiosaston täytyy pitää huoli että halppismallit eivät syö parempienmallien myyntiä ja aiheuta kuvailemaasi ongelmaa.

Yleisellä tasolla erilaiset rautarerussit eivät ole devaajalle ongelma, jos se ei hankaloita devaamista.

Vastaa
Jarissimo
Jarissimo

26

Ei kyllä edelleenkään me perustelu perille asti.. En vaa nvoi käsittää miksi kannattaa säästää sellaisessa asiassa, joka vaikuttaa paljon jo ennestään rajoittuneeseen toimintaan.

Loogisempia säästökohteita olisi kamera, yhteydet, näyttö (slcd korvaisi amoledin helposti), flashmuisti, salama, kuoret, runko, pakkaus, lisävarusteet, ohjeet..

Ja jos ajatellaan, että puhelin maksaa nyt 120€ ja siihen lisätään rautakuluihin 2€ niin lopullinen myyntihinta on kymmenien eri katteiden jälkeen jotain 130€. Ja puhelinta ostavalle asiakkaalle on aivan varmasti sama asia maksaako luuri kympin enemmän vai ei. Lisäksi tuo kahden euron korotus rautaan todennäköisesti häviäisi kokonaan operaattorikytkyjen / kilpailun takia. Tuolla on kuitenkin ihan pirun pienet marginaalit.

Tottakai joku on eri mieltä, mutta minun päähäni vaan ei mahdu joutava muutaman euron kanssa säästäminen (ihan sama myydäänkö luuria miljoona, kun säästämisen aiheutuvat tappiot myös kertaituu sillä samalla luvulla), kun se kolahtaa kuitenkin säästäjän nilkkaan. Omaan pakkiin kusemista minun mielestäni.

Vastaa
Jarissimo
Jarissimo

27

Eli mielestäni säästäminen kannattaisi tehdä sellaisessa kohteessa, missä asiakas näkee säästön, silloin se ei tunnu kusetukselta.
Kyllä jokainen ostaja kuitenkin sisäistää sen, että sen saa mistä maksaa, mutta jos ne ikävät asiat tulevat yllärinä niin se v#tuttaa varmasti enemmän kuin se että jo ostaessa tietää mistä on säästetty.
Kokemuksesta voin sanoa, että perus myyjä ei tiedä tuotteen ram muistia ennekuin asiakas sitä kysyy ja hän sen tarkastaa. Ja tuon tarkastuksen jälkeen myyjä ei kuitenkaan tiedä mihin se vaikuttaa. Gigantissa myyjä todennäköisesti vaan sanoo, että ei ole varma, mutta osta ja palauta 30vrk sisällä jos ei miellytä..

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

28

26@
>Loogisempia säästökohteita olisi kamera, yhteydet, näyttö (slcd
>korvaisi amoledin helposti), flashmuisti, salama, kuoret, runko,
>pakkaus, lisävarusteet, ohjeet..

Eiköhön hinnatalkaen malleista ole mainitsemat kohdat viilattu, kuten uutisessa mainittiin mm. kameran vaatimuksia pienennetään.

27@
>Ja jos ajatellaan, että puhelin maksaa nyt 120€ ja siihen
>lisätään rautakuluihin 2€ niin lopullinen myyntihinta on
>kymmenien eri katteiden jälkeen jotain 130€.

Kääntäen, jos 2 euron säästöllä saa 10e loppuhinnastapois, jos 2e säästö ei vaaranna käyttökokemusta niin hinnatalkaenmallien osalta on erittäin houkkuttelevaa. Muista että ne 10e on monelle se kynnys mikä voi ratkaista ostopäätöksen WPn puoleen.

>Lisäksi tuo kahden euron korotus rautaan todennäköisesti häviäisi
>kokonaan operaattorikytkyjen / kilpailun takia.

Mihin se häviää, 10 euron hinta ero korostuu kytkykaupassa, halppismarkkinoilla liittymän ja palveluiden liikevaihto on pienempi, ei mahdollisuutta tukea hintaa samalla mittakaavalla, eli laitteen näkyvän osuuden ero voi kasvaa kymmeniinprosentteihin.

27@
>Eli mielestäni säästäminen kannattaisi tehdä sellaisessa
>kohteessa, missä asiakas näkee säästön, silloin se ei tunnu
>kusetukselta.

Ehkä tavoite on kuitenkin se että käyttäjän käyttökokemus kärsisi mahdollisimman vähän -> tyytyväisempiasiakas. Kehittyvillä markkinoille sille kahdella eurolla voi saada paremman lisäarvon sijoittamalla se rakenteeseen tai toiminta-aikaan, jonka toteuttamista myös helpottaa pienempi RAMin määrä.

Haastavaa toki löytää se optimi tasapainoinen paketti.

Vastaa
Agent_007
Agent_007

29

Lainaus:

Ja meinaat että Apple on hassannut rahaa turhannopeaan muistiin ?


No siis Applehan olisi voinut jättää myös A5:n kanssa käyttöön LPDDR1-muistit (tai käyttää hitaampia LPDDR2-muisteja), sillä suorituskykyero iPhone 4:n ja iPhone 4S:n välillä muistikaistan osalta on olematon todellisissa testeissä.
http://www.anandtech.com/show/4971/appl...w-att-verizon/5 (taulukko - Memory Bandwidth Comparison - Geekbench 2)

Suuremmasta muistikaistasta on tietenkin hyötyä parempien näytönohjaimien ja moniydinsuorittimien kanssa, mutta edullisten WP-puhelinten kohdalla se halvin muisti kelpaa siis aivan mainiosti.


Lainaus:

Markkinointiosaston täytyy pitää huoli että halppismallit eivät syö parempienmallien myyntiä ja aiheuta kuvailemaasi ongelmaa.

IMHO en näe mitään syytä ostaa Lumia 800:sta, kun tarjolla on Lumia 710, joka vastaa rautansa (suoritin, muistit, näytönohjain) osalta pitkälti isoveljeään. Monet kuluttajat ovat kuitenkin valinneet Lumia 800:n (eli sijoittavat luuriin noin 120 euroa enemmän), joten he ovat valmiita maksamaan ekstraa ominaisuuksista (parempi näyttö, tarkempi kamera, luovempi muotoilu, suuremmalla kapasiteetilla varustettu akku), jotka eivät varsinaisesti muuta tavallista WP:n käyttöä millään tavalla (samat sovellukset toimivat molemmissa yhtä nopeasti).

Eli haen takaa sitä, että varsinkin Androidia vastaan WP voi kilpailla paremmalla ohjelmistopuolen yhtenäisyydellä, jolloin kuluttajan valitsee luurinsa sen mukaan, että haluaako hän siihen paremman kameran, näytön jne.

Vastaa
pentsu
pentsu

30

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti KK 456:

Yhteystietojen tallentaminen SIM-kortille. Ällistyttävää! Uskomatonta! Kehityksen etulinjassa nämä Windows-Phonet.

Hyvä ominaisuus kyllä. Ällistyttävästä ja uskomattomasta en tiedä.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
nVivosMwnVi (vahvistamaton)

31

JoukoSalonen kirjoitti:Oikeasta atsiasa Otto tunnet kuvotusta. Valitettavasti te4me4 asenne ei rajoitu virkamiehiin vaan ulottuu yhte4 lailla kuntapolitrukkeihin. Esimerkkine4 te4e4lle4 Jyve4skyle4sse4 oman puolueesi kuntapoliitikot jotka pe4e4ttive4t pilata Pe4ije4nteen je4rvimaiseman voimalaitoksella. Arroganssi ja asenne tekemiseen oli te4sme4lleen sama mite4 kuvailet.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.