Matkapuhelinvalmistajat standardoivat laturit

Matkapuhelinvalmistajat standardoivat laturit
Kännykkälaturien laaja kirjo on harmittanut kännykän omistajia ympäri maailman pitkän aikaa, sillä puhelimen laturit eivät ole olleet yhteensopivia kilpailevien valmistajien puhelimien kanssa. Nyt asiaan on vihdoin tulossa muutos, sillä 10 suurta matkapuhelin- ja komponenttivalmistajaa ovat päässeet yhteisymmärrykseen tulevaisuuden laturista.

Joukko yrityksiä on jättänyt Euroopan komissiolle hyväksymisensä Micro USB:tä käyttävästä liitännästä. Kymmenen yritystä ovat: Apple, LG, Motorola, NEC, Nokia, Qualcomm, Research In Motion, Samsung, Sony Ericsson ja Texas Instruments. Kaikki suurimmat puhelinvalmistajat ovat mukana, joka auttaa siirtymistä huomattavasti.




Latureiden harmonisoinnilla pyritään Euroopan komission mukaan erityisesti elektroniikkajätteen vähentämiseen, koska tällöin kaikkien puhelimien mukana ei tarvitse toimittaa laturia. Kuluttajille uuden lataustavan standardoituminen näkyy myös kukkarossa, sillä turhasta laturista ei tarvitse välttämättä maksaa puhelimen yhteydessä.

Standardoitu Micro USB -liitäntä koskee ainoastaan datayhteydellä varustettuja puhelimia, mutta Euroopan komission arvioi, että vuodesta 2010 lähtien, jolloin siirtyminen aloitetaan, suurin osa puhelimista tukee datayhteyttä.

Micro USB:llä varustettuja puhelimia on jo markkinoilla, näihin kuuluvat muun muassa Nokian uudet älypuhelimet, kuten Nokia N97 ja Nokia E71, sekä hiljattain Puhelinvertailu.com:n testaama Samsung I8910 Omnia HD.

Kirjoittaja: Matti Robinson @ 29. kesäkuuta, 2009 16:04
Mainos - kommentit mainoksen jälkeen
  • 26 kommenttia
  • kane_k

    hienoa, tätä on odotettu !

    29.6.2009 16:16 #1

  • Wilho

    Hyvä kaikki tässä voittavat. Kuluttajat ja valmistajat.

    29.6.2009 16:24 #2

  • Tuntematon käyttäjä

    Oikeasti hyvä uutinen, kerrankin! Kas kun Applekin on vaivautunut mukaan...

    29.6.2009 16:43 #3

  • Diazzi

    Johan tästä on puhuttu kuukausia sitten?

    29.6.2009 17:11 #4

  • Tonza133

    Ei tässä vaan ole sekoitettu E71 ja E75 keskenään?

    29.6.2009 17:24 #5

  • jehu80

    E71 ja E75 lataa muistaakseni myös USB:n kautta.

    29.6.2009 18:22 #6

  • mjk

    Hieno homma, meinaan meilläkin kun on erimerkkisiä puhelimia niin voisi pitää vain yhtä laturia seinässä...eikä laumaa :-p

    29.6.2009 19:34 #7

  • opalaisen

    Ei tässä kukaan voita yhtään mitään. Kuluttajia aletaan kusemaan entistä enemmän silmään kun latureita ei toimiteta laitteiden mukana ja hinta pysyy samana kuin laturin kanssa.

    29.6.2009 19:50 #8

  • Xaboom

    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti opalaisen: Ei tässä kukaan voita yhtään mitään. Kuluttajia aletaan kusemaan entistä enemmän silmään kun latureita ei toimiteta laitteiden mukana ja hinta pysyy samana kuin laturin kanssa.Miten tässä nyt kustaan kuluttajaa silmään ja mistä tiedät että hinta pysyy samana?

    29.6.2009 22:22 #9

  • Sokar80

    Lainaus:kusemaan entistä enemmän silmään kun latureita ei toimiteta laitteiden mukana ja hinta pysyy samana kuin laturin kanssa.Jo pelkkä kuluttaja suojalaki pakottaa toimitamaan laturin lurin mukana

    29.6.2009 23:27 #10

  • Hellepaa

    äkkiäkös eu säätää direktiivin koskien myyntipakkauksen sisältöä: Laturia saa myydä vain erikseen, biohajoavassa pakkauksessa ja 10% sen tuotoista suoraan Greenpeacelle :D

    30.6.2009 00:01 #11

  • opalaisen

    Noita latureita ku painetaan kiinassa miljoona kappaletta, siinä jää yhen laturin hinnaksi ehkä puolisenttiä, jos sitäkä.

    30.6.2009 00:27 #12

  • Xaboom

    Minkälaisen laturin saat valmistettua niin halvalla ja kuuluuko tuohon muutkin kuin valmistuskulut?

    30.6.2009 10:39 #13

  • OneMember

    Vihdoinkin. Johan tätä on odotettu kännyköiden yleistymisestä asti...

    30.6.2009 10:45 #14

  • opalaisen

    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Xaboom: Minkälaisen laturin saat valmistettua niin halvalla ja kuuluuko tuohon muutkin kuin valmistuskulut?
    Kyllä se varmaan kokonaishinnaksi muodostuisi reilusti alle kaksi sentti. Ei siellä työvoima mitään maksa, 0.04e saavat tehtaassa palkka tunnilta. Logistiikkakuluiksi yhdelle tuollaiselle laturilla ei varmaan voida edes laskea. Kenkäparin hinnaksi tulee 15senttiä, logistiikkakulujen osalta kiinasta.

    30.6.2009 12:02 #15

  • yussef

    Ihan hyvä homma mutta olishan sen voinu hoitaa jo monta vuotta sitten.

    Outoa muuten on sekin että lähes kaikissa puhelimissa ja kameroissa on vähän erilainen usb liitäntä (jopa samalla valmistajalla). Siinä sivussahan tässä tulee myös siihen parannus.

    30.6.2009 12:15 #16

  • yussef

    Lainaus:Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Xaboom: Minkälaisen laturin saat valmistettua niin halvalla ja kuuluuko tuohon muutkin kuin valmistuskulut?
    Kyllä se varmaan kokonaishinnaksi muodostuisi reilusti alle kaksi sentti. Ei siellä työvoima mitään maksa, 0.04e saavat tehtaassa palkka tunnilta. Logistiikkakuluiksi yhdelle tuollaiselle laturilla ei varmaan voida edes laskea. Kenkäparin hinnaksi tulee 15senttiä, logistiikkakulujen osalta kiinasta.
    Joo, no logistiikkakuluihin ei tosiaan laturi vaikuta jos laatikko pysyy edelleen julmetun isona :) ..jos se taas vähän pienenee niin voihan tuo jonku promillen vaikuttaakin ;)
    Mutta jätteenmäärä ja elektroniikan kierrätyksestä aiheutuvat kustannuksethan tässä vähenee.

    30.6.2009 12:17 #17

  • T/D/F

    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti yussef:
    jätteenmäärä ja elektroniikan kierrätyksestä aiheutuvat kustannuksethan tässä vähenee.
    Jep, ja se kaiken tärkein: mitä tahansa puhelinta voi ladata missä tahansa. Ei tarvitse pelätä, että laturi unohtuisi johonkin, kun sitä ei välttämättä tarvitse edes ottaa mukaan. Ja jos sattuu omistamaan virtalähteellä varustetun usb-hubin, (kuten itselläni), niin puhelimen voi helposti ladata suoraan sen avulla, ilman tietokonetta. Eikä se, että laturista menee piuha poikki, pakota välttämättä ostamaan uutta laturia.

    Kone 1: ASUS a7v600, AMD Athlon XP 3000+ (2,16 ghz), 1024mt RAM, Radeon 9600 PRO+Zalman Passive Cooler, 120+300gb. ASUS w195d, Ubuntu 9.04 | Kone 2: AsRock k7s41gx, AMD Duron 1,3ghz, 512mt, integ. näyttis+ääni, 30gb, Win XP Pro | Lacie 250+500 gt | Acer Aspire 5520 | Acer Aspire One (Linux) | iPod Classic 6th gen. 80gt | Nokia N73

    30.6.2009 12:29 #18

  • Xaboom

    Salcompilla näyttäis noin euron (1,02 € 1-3/09) olevan keskimääräinen myyntihinta laturille.

    http://trinity.siteadmin.fi/File.aspx?id...katsaus_Q1_2009

    30.6.2009 13:21 #19

  • T/D/F

    Lainaus:Lainaus:Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Xaboom: Minkälaisen laturin saat valmistettua niin halvalla ja kuuluuko tuohon muutkin kuin valmistuskulut?
    Kyllä se varmaan kokonaishinnaksi muodostuisi reilusti alle kaksi sentti. Ei siellä työvoima mitään maksa, 0.04e saavat tehtaassa palkka tunnilta. Logistiikkakuluiksi yhdelle tuollaiselle laturilla ei varmaan voida edes laskea. Kenkäparin hinnaksi tulee 15senttiä, logistiikkakulujen osalta kiinasta.
    Joo, no logistiikkakuluihin ei tosiaan laturi vaikuta jos laatikko pysyy edelleen julmetun isona :)
    Uskon, että vaikuttaa, vaikka laatikko ei pienenisikään. Esimerkiksi Nokian laturit painavat sivujen mukaan 70-90 grammaa / laturi. Nyt joku voi tietysti ajatella, ettei se tee painoa lisää yhtään. No, ei ehkä yksittäiseen pakettiin, mutta jo tuhannen paketin kohdalla painolisäys on yhteensä 700-900 kiloa. Kun aletaan miettimään, millaisia määriä Nokia (ja muut valmistajat) toimittavat puhelimia ympäri maailmaa, niin kyllä laturin pois jättäminen hiukan kuluja karsii. Mahtuu enemmän paketteja yhteen rekkaan, joten ei tarvitse hoitaa rahteja niin monella autolla. Näin säästyy luontoa ja rahaa. En nyt löydä tuon CA-100 -laturin, (Nokian usb-laturi, jossa on parin sentin kaapeli), painoa, mutta veikkaisin, että sen paino on jotain 10-20 gramman luokkaa. :-)

    30.6.2009 14:31 #20

  • jkaart

    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Xaboom: Salcompilla näyttäis noin euron (1,02 € 1-3/09) olevan keskimääräinen myyntihinta laturille.

    " target="_blank">http://trinity.siteadmin.fi/File.aspx?id...Q1_2009

    Niin ja Micro USB-kaapelin hinta on varmaan jossain 5€ tuntumassa... ;)
    Että paljos tässä nyt sit säästää!
    Ja sama laturi käyp mulla tämän päivän kännykkää (Nokia 6120c) joka latasi vuonna 2001 Nokia 3310:tä

    30.6.2009 14:36 #21

  • Xaboom

    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jkaart:
    Niin ja Micro USB-kaapelin hinta on varmaan jossain 5€ tuntumassa... ;)
    Että paljos tässä nyt sit säästää!
    No ei ne kännykkävalmistajat sentään kuluttajahintaan noita osta =). Kyllähän varmaan tällä hetkellä Micro USB-kaapelien OEM hinnat on korkeammat kuin yksittäisen laturimallin, mutta kun yleistyy ja valmistajia tulee lisää niin hinta tippuu. Joskus tekniikan kehitystä kannattaa seurata vähän pitemmän aikavälin tähtäimellä.

    30.6.2009 15:10 #22

  • yussef

    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti T/D/F: Lainaus:Lainaus:Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Xaboom: Minkälaisen laturin saat valmistettua niin halvalla ja kuuluuko tuohon muutkin kuin valmistuskulut?
    Kyllä se varmaan kokonaishinnaksi muodostuisi reilusti alle kaksi sentti. Ei siellä työvoima mitään maksa, 0.04e saavat tehtaassa palkka tunnilta. Logistiikkakuluiksi yhdelle tuollaiselle laturilla ei varmaan voida edes laskea. Kenkäparin hinnaksi tulee 15senttiä, logistiikkakulujen osalta kiinasta.
    Joo, no logistiikkakuluihin ei tosiaan laturi vaikuta jos laatikko pysyy edelleen julmetun isona :)
    Uskon, että vaikuttaa, vaikka laatikko ei pienenisikään. Esimerkiksi Nokian laturit painavat sivujen mukaan 70-90 grammaa / laturi. Nyt joku voi tietysti ajatella, ettei se tee painoa lisää yhtään. No, ei ehkä yksittäiseen pakettiin, mutta jo tuhannen paketin kohdalla painolisäys on yhteensä 700-900 kiloa. Kun aletaan miettimään, millaisia määriä Nokia (ja muut valmistajat) toimittavat puhelimia ympäri maailmaa, niin kyllä laturin pois jättäminen hiukan kuluja karsii. Mahtuu enemmän paketteja yhteen rekkaan, joten ei tarvitse hoitaa rahteja niin monella autolla. Näin säästyy luontoa ja rahaa. En nyt löydä tuon CA-100 -laturin, (Nokian usb-laturi, jossa on parin sentin kaapeli), painoa, mutta veikkaisin, että sen paino on jotain 10-20 gramman luokkaa. :-)
    Ei se lisääntyny paino konttirahdin hintaa nosta vaan tilavuuden pienentyminen

    1.7.2009 02:01 #23

  • Xaboom

    Lainaus:Ei se lisääntyny paino konttirahdin hintaa nosta vaan tilavuuden pienentyminenJa muutama ajomatka tuosta luultavasti poistuu, kun ei tarvitse erikseen latureita toimittaa alihankkijoilta matkapuhelinvalmistajien tehtaalle. Ainakin Nokian E-sarjalaisissa tulee laturi ja USB-johto mukana ja näyttäisi olevan eri valmistajilta.

    1.7.2009 14:17 #24

  • Zimmers

    hieno juttu. standartipää helpompaa elämää kaikkien kannalta, vaikka se laturin tekeminen kuinka halpaa olisikin :)

    14.7.2009 18:42 #25

  • Sokar80

    Lainaus:hieno juttu. standartipää helpompaa elämää kaikkien kannalta, vaikka se laturin tekeminen kuinka halpaa olisikin :)Ihan kiva tuo micro USB mut itellä varmaan kymmeniä mini USB jotka ei käy tohon mircoon

    Toivon mukaan tää micro USB on seuraavat 5 vuotta

    15.7.2009 00:20 #26

© 2026 AfterDawn Oy

Hosted by
Powered by UpCloud